sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Katajaan kapsahtaneet ja yhteensopivat!

Välillä pistetään näitä ompeluhommiakin blogiin. Sen verran neuleasiaa kuitenkin, että villatakki, ainakin ennen huuhtelukylpyä ihana sellainen, on parhaillaan pingoituksessa.
Kaikki lukijat varmaan tietävät, että Hellun (tyttärentyttäreni) äiti tykkää pukea Hellulle mekon päälle jokapäivä ja mummi puolestaan yrittää täyttää mekkokaappia parhaansa mukaan...
Tämän mekkosen helmaosa, on kankaanpalanen, joka kiljui pitkään kaapissa haluavansa mekon helmaksi. Luultavasti senkin takia, että oli juuri oikeankokoinen palanen.
Yläosaankin löytyi oikeanvärinen kangas "pienestä" kangasvarastostani. Parasta kaikessa on, että syksyn alelöydöistä ostettu body ja sukkahousut on juuri oikean väristä viininpunaista (kuva vääristää värejä), joten "yhteensopivat" asukokonaisuus on valmis. Tämä setti lähetetään kylläkin Korvatunturille.

Kassien ja pussien ompelua on täällä harjoiteltu. Tämä pirteä "retrohtava" markiisikangas on ollut harjoittelukohteena. Tästä "katajaan kapsahtaneet" sarjasta puuttuu pötkylän mallinen penaali, jonka murkku sai heti käyttöön.


Kauppakassi versiossa on yläreunassa vanu ja sisällä oranssista ohuesta ulkoilukankaasta tehty vuori. Taskua en tähän malliin laittanut. Ihan käytettävän oloinen tästä tuli. Oliskohan tämä omaan käyttöön, niin mullakin olis vihdoin kauppakassi. Tosin näitä on sitä mukaa yritetty "omia" suuntaan jos toiseenkin, kun ovat valmistuneet.

Olkalaukun unohdin kuvata sisältä, siellä on tummansinisestä puuvillasta tehty vuori, jossa on sisätasku. Tämän kaavat ovat uudesta SK:sta napattu ja hivenen muokattu. Mulla on tähän kankaaseen täydellisesti väreiltään sopivaa kukkakangasta, jota voisi aplikoida. Ongelmana on vaan, että pistin sen kankaan varmaan paikkaan, josta löydän heti... Eli "varma paikka" on hukassa. Näinhän mulle yleensäkkin käy... Seuraaviin kasseihin ja pusseihin sitten kukkia kukkimaan ommellaan.

3 kommenttia:

Christina kirjoitti...

Sievä asukokonaisuus ja tosi pirtsakoita kasseja!

Mirva kirjoitti...

Ihania laukkuja. Todella kauniita ja niin mun värisiä:)

Markka kirjoitti...

Oikein kivoja laukkuja!