tiistai 9. joulukuuta 2008

Tilaihme kassin muodossa

Muistatteko vielä näitä kasseja? Isosta kassista tuli oma kauppakassini ja oikein hyvä sellainen. Tässä nähdään, miten joskus joku äkkiä tullut idea osoittautuu toimivaksi.
Yläkuvan kassi tehty samalla mallilla kuin oma kauppakassini, lisättynä ulkopuolen sivutaskulla ja lähetään Korvatunturille, tietenkin.

Kassin ylöosa on pienempi ja pari tilalaskosta alapussissa. Näin kassi nielee sisäänsä uskomattoman määrän tavaraa ja ennenkaikkea tavarat ei putoile autossa pois kassista. Alakuvaan demonstroin "ostoksia". Piti monena päivänä muistaa ottaa kuva oikeista ostoksista, vaan eipä sitä kaupasta tullessa muista moista asiaa. Yläkuvassa kassissa todella on kaikki nuo alakuvan tavarat ja vielä sinne olisi mahtunut enemmänkin... Ostokset on parhaimmillaan painaneet varmaan liki kymmennen kiloa, hyvin on kannettavissa ollut ja kassi kestänyt.

Tämän kassitarinan tarkoitus on jakaa ideaa eteenpäin. Isoja tukevia kasseja toki on, mutta tuota kapeampaa suuta en ainakaan minä muista nähneeni...

Ja sitten neuleasiaa. Kaksi työtä valmistunut eilen illalla: Joustomatonen (Omppumatosen joustavampi pikkusisko) ja tietsikkapusero. Eli mulla oli loistava iltahetki, joustomatosesta päättelin langat ja ompelin napit, tietsikkapuserosta päättelin langat ja pingoitin. Kuvia ja tarkempia esittelyjä seuraa, kunhan tarjolla on vaihtoehtoisesti malli tai kuvaaja ja mielellään jonkinverran luonnonvaloa.

Kahden viikon kuluttua ollaan jo todella lähellä joulua. Meikeläinen ottaa nyt loppurutistuksen jouluun, tai ainakin yrittää...
Ahkeraa viikkoa kaikille kiireisille Joulupukin apulaisille!

3 kommenttia:

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Ihana kassi ja myös ihanan iso. Osaisinpa ommella=D

-maria- kirjoitti...

Hyvä idea! Meillä painavimmat tavarat kulkevat yleensä repussa (meillä ei ole autoa, onneksi kauppa on lähellä), mutta tuollainen kassi olisi hyvä sen kaiken kevyemmän kuljetukseen. Kun välillä ostettavaa on yllättävän paljon...

Täti Sininen kirjoitti...

Onnea! Blogini arvonnassa
Juniori nosti lapun, jossa
oli nimesi. Laittaisitko
osoitetietojasi minulle
sähköpostitse.