lauantai 30. elokuuta 2008

Vanhasta uutta

Nyt sitten niitä kuvia, kun sade loppui. Anteeksipyyntöni, ihan vilpitön sellainen, hih, jos ompelut toistaa itseään. Muhun on iskenyt pikkumekkoepidemia ja varokaa se saattaa tarttua!

Hellun äidillä oli pitkä farkkuhame, joka päätyi saksittavakseni. Yläosasta tein liivihameen Hellulle, koko n. 70 cm. Kierrätys-teeman mukaisesti myös koristekuvat ovat vanhasta villapidastani leikattuja, villapidan huovutin tarkoituksella. Tässä liivarissa on kokeilussa tarrojen käyttö nappien sijasta, saa sitten nähdä, toimiivatko tarrat oikeassa käytössä. Tarrojen päälle ompelin vielä sydämet helman koristepitsistä, joka sattumoisin myös on kierrätetty vanhan verhon pitsi. Tämä oli taas sarjassa huippuhauskaa ommeltavaa. Farkkuhameesta on vielä alaosa jäljellä, siitä tullee jommalle kummalle pienemmistäni puolihame, jos saan tehtyä kelpaavan...

Mike puolestaan sai housut vanhoista miesten housujen lahkeista. Yritin ommella jonkinlaiset autot koristeeksi ja päätyipä siihen Saab-merkkikin, joka on varmaan toistakymmentä vuotta pyörinyt koristelaatikossani. Koko housuilla on n. 90 cm. Vyötäröllä on kuminauha. Kuminauhavyötärön ompelen lähes aina lastenvaatteisiin, sitä voi sitten säätää sopivaksi.

Loppukevennyksenä vielä lähikuva "autostani", jos käyttää mielikuvitusta saattaa siinä nähdä "kuplan"... "Oikeat" renkaat on päällystettäväksi tarkoitettujen nappien pohjia.

Hyvät viikonlopun jatkot!

perjantai 29. elokuuta 2008

Liivi ommellen

Ex-murkku nyk. lukiolainen pyysi ommeltua liiviä ja tässä tulos. Kangas on hyvin marinoitua viime vuosituhannelta peräisin olevaa (oletettavasti) villakangasta, vuorina vuorisilkki ja ihanat napit jostain löytyneet ja nappipurkkiini päätyneet. Kaava Modan (niitä vanhempia Modia) koko 36. Kuvassa liivi minun päällä ja kuvattu käyttötarkoituksen vastaisesti ilman kauluspaitaa alla. Kangas oli huippusotkevaa, vaikka tein tätä vain kolmessa huoneessa (leikkaaminen olkkarin pöydällä, ompelu makkarissa ja silitys kodinhoitohuoneessa) koko talo oli täynnä mustaa ja harmaata paksua lankasotkua! Vaikka meillä on ihan "normaalia", että erilaisia harrastussotkuja on näkyvissä, nin tämän työn sotkut jo kävi ärsyttämään ja teinpä ylimääräisen imurikierroksenkin.

Rukki asiaa! Jos joku kehräämisestä kiinnostunut vielä on rukkia vailla, niin mulla on parikin rukkia liiterin seinällä. Niillä ei ole mulle (eikä saa tulla, en mä enää ehdi yhtään uutta harrastusta!) käyttöä, joten joutaisivat pois. Voisin vaikka vaihtaa ne lankaan tai kankaisiin tms. Niitä voisin sitten kuvata ja katsella tarkemmin, jos joku on kiinnostunut... Yhteyttä voi ottaa kommenttien tai mailin kautta.

Ja sitten varsinaiseen asiaan kommenttilootaan.Hannaliini huomautti onneksi mulle, ettei kommentoimaan pääse kuin bloggerin käyttäjät. Korjasin asian ja nyt kaikkien pitäisi päästä kommentoimaan. Ei mulle tullut mieleenkään tarkistaa ketkä pääsee kommentoimaan, sarjassa näitä asioita, et olettaa kaikkien pääsevän...

Jos ja kun sateet pitävät paussia, niin pääsen pihalle kuvaamaan pari hauskaa ompelua, eli siis lastenvaatetta. Puikoilla on hys hys-neule, jotenka siitäkin myöhemmin lisää. Nuo alemmat liivit on jaetttu vanhempien tyttärien kesken sopuisasti. Eli kumpikin mailasi mulle toistensa mieltymyksistä tietämättä, että kumman liivin mieluummin ottaisi ja kumpikin valitsi eri liivin. Jippii! Alempi liivi päätyy sitten vanhimmalle tytölle ja ylempi ex-murkulle nyk lukiolaiselle.

Hyvää viikonloppua ja mars metsään sienestämään!

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Toinen liivi

Toinenkin liivi on valmistunut ja kylvetetty ja kuvattu. Pirtin Kehräämön likukuvärjätty jälleen lankana (ei varmaan mikään yllätys kenellekkään...), painoa n. 250 grammaa. Tämän värityksen olen nimennyt lapiksi, eikö olekkin ihan lapin sävyjä. Pyörönä neulottu. sivuissa 3 oikein 2 nurin neule, edustan palmikon otin vanhasta SK:sta ja takaosa helmineuletta.

Tällä langalla helmineule muuttuu koristeelliseksi värien loistoksi. Monen monta kertaa neuloessani levitin työn ja ihailin helmineuleen värejä. Kädenteissä 2 oikein 2 nurin joustinneule.

Pääntielle virkkasin vain rapukerroksen. Tuon palmikon "pikku kuvio" (täytyy suurentaa, jos haluaa nähdä silmukoiden siirrot) koristaa ja tekee napakaksi pääntien, joten kuvittelin kauniimmaksi näin, kuin joustinneuleen kanssa. Kaikenkaikkiaan minä olen tyytyväinen työhön. Sitten mietitään ja ihmetellään, mikä olis seuraava kutimus...

maanantai 25. elokuuta 2008

Liivibuumi!

Ensin kiitän ja kumarran kommentoijia mukavasta palautteesta! Minä tekisin kokoajan noita pieniä mekkoja yms. muita hauskoja ompeluksia, jos se olisi mahdollista. Välillä vaan on ommeltava muutakin, saati sitten tehtävä kaikkea muuta...
Liivit ovat taas muodissa ja mitä tekee tämä äiti, alkaa tietysti päästämään puikoilta liivejä isommille tytöilleen. Yläkuvan liiviähän vilautin jo tekovaiheessa. Mallia otettu uusimmasta SK:sta, kennoneuleen tein tosin ilman apupuikkoa ja vähän muokkasin mallia... Lankana yllätys, yllätys Pirtin Kehräämön liukuvärjätty lanka, kulutus n. 250 grammaa. Värityksen virallista niemä en tiedä, mut nimesin itse sen ruskaksi. Tämän olisin halunnut kuvata ruskan värjäämällä alustalla, vaan kovasti vielä vihersi jokapaikka meidän pihan lähellä. Tätä väriä on vielä jemmassa, joten ehkä syksymmällä pääsen kuvaamaankin jotakin haluamassani väriympäristössä.

Tuosta lähikuvasta näkyy kennoneule, joka sopii kivasti liukuvärjättyyn lankaan. Kaunis lanka tullee paremmin esiin, kun mallineule ei ole liian "rönsylevä", tämä siis minun henk.koht. mielipiteeni.

Tässä siskosliivit yhteiskuvassa lauantailta. Seuraava liivi pian valmistunee piakkoin. Valmis liivi on jo kuvissa piipahtanut huuhteluaine kylvyssä ja saanut kevyt pingoituksen osakseen. Oikeasti olkapäät ovat symmetriset, kuvaaja vaan on asetellut liivin huolimattomasti.

Loppuun vielä itseotettu kuva liivistä päälläni. Kivasti tuo istuisi mullekkin, mut katsotaan josko kelpaisi jommallekummalle isoista tytöistäni... Ai niin, jos joku suku-ystäväpiiristä toivoisi liiviä vaikka Joulupukilta, niin nyt olisi hyvä hetki vihjaista siitä... Kutomisiin!

sunnuntai 24. elokuuta 2008

The Maja!

Jotain ihan muuta tässä bloggauksessa. Täysin käsintehtyä kuitenkin, tekijöinä nuorimmaiseni. Saanko esitellä: The Maja!

Nuorimmaisen ompelema lippu varoittaa kulkijaa, vaan rohkeasti astelin kameran kanssa eteenpäin...

Ensimmäisenä yleiskuva majasta, Useampi lapsityöpäivä käytetty tämän tekemiseen ja minut ensin lähetetty ostamaan narua ja sittemmin käyty hakemassa erinäisiä kankaanpaloja yms. Onpa siellä yksi vanha mekkokin, josta tosin määräsin napit irrotettavaksi ennen ulkouttamista.


Yläkuvassa The Wessa. Alakuvasta näkee tarkemmin, että vessaosuus on oma erillinen pieni syvennys. Vaikka vessa onkin noin hieno, toivon kuitenkin, ettei sitä käytettäisi...


Viimeisenä esittelyssä wessan ulkoseinä, hienoa työtä, vai mitä? Siinä sai saniaiset kyytiä ja laastariakin kului saniaisten tekemiin haavoihin. Ulkopuolisena työntekijän tyttäret käyttivät naapurin tyttöä. Aikuisilla ei ollut edes lupa tulla katsomaan, ennenkuin maja on valmis. Hienoa ja huolellistakin työtä tämä maja edustaa. Onnittelut tekijöille!


Omat käsityöt odottavat kiltisti vuoroaan seuraavaan bloggaukseen asti.
Hyvää alkavaa viikkoa lukijoille!

perjantai 22. elokuuta 2008

Vaarallisia vieraita pihalla!

Blogikissa pääsi pihalle jaloittelemaan kauniina kesäiltana, vaan kuinkas kävikään. Nurmikolla oli jotain outoa ja varmasti vaarallista, häntä pörrölle ja varovaista hiipimistä kohti vaaraa...

"Vaara" osoittautui suht vaarattomiksi ompeluksiksi, tosin paha addiktio näiden tekemiseen tulee. Farkkukankaanpalasesta muotoutui liivihamonen kukkakankaalla vuoritettuna ja koristeltuna, sekä ruokalappu samaa sarjaa (nuorimmat painostivat tekemään tuon ruokalapun). Liivihame kokoa n. 86 cm, saajasta ei vielä keskustella. Ruokalapussa teksti "Rakastan ruokaa", ensimmäinen lause, joka tuli mieleeni, kun päätin kirjoittaakkin lappuun jotain.


Ja loppukevennys tällä erää on "uusretroa" Tuolin päällystämisestä jääneet markiisikankaan palaset päätyivät ruokalapuiksi. Uskomattomalla tuurilla osui kaapista silmiini juuri samoilla markiisikankaan väreillä olevaa kukkakangasta. Pakkohan siitä oli sitten aplikoida kukkaset lappuihin. Alapuolella on froteekangasta. Näiden syksyisten värien myätä toivotan hyvää syysviikonloppua Teille kaikille!

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Vilautuskuva liivin alusta...

Kiitokset Minttumaaria-takin kehuista. Sama malli (mikäli löytyy vapaaehtoinen pitäjä takille, huom. suku) varmaan pääsee puikoille jossain vaiheessa ja sitten vois tietenkin kirjoittaa silmukkamääriä ylös...
Yläkuvassa parhaillaan menossa oleva liivi. Ohjetta vilkuilin uudesta SK:lehdestä, lankana Pirtin Kehräämön liukuvärjätty lanka, jonka syyssävyt ei kuvassa todellakaan ole luonnolliset. Kennoneuleen teen ilman palmikkopuikkoa, "koukkimalla" silmukat vuorotellen edestä ja takaa. Onko joku lukijoista tekemässä tätä mallia ja jos on, niin miten teet kennoneuleen? Kuva on aiemmin otettu ja nyt menossa jo kädentien resorit, joten pian saatte (parempia) kuvia valmiista liivistä pihalla.

Ommeltukkin täällä on, ilman kuvaa jäävät puolitusinaa urheiluseuran väreihin tehtyjä capreja. Tylsiä yksivärisiä urheilulycrasta tehtyjä pikahommia, samoin kuin kuntosalihousut Hellun ja Miken äidille.

Sensijaan kuvaan pääsi mekko Hellulle, alakuvassa stuntbaby, joka pääsi/joutui taas töihin.
Mekon malli on Hellun pikkuserkultaan saamasta samettiliivihameesta piirretyn kaavan mukaan tehty. Kangas on Hellun äidin hame (kuvitelkaa: Kokoa 34 oleva puolihame ei mahdu enää kahden lapsen äidille, hih hii...). Ihanan pehmoinen joustava ja pehmeän ruskea kangas sai yläosan vuoriksi ja koristeiksi kukkapuuvillaa. Kokoa mekolla on n. 74 cm, joten voimme jo kuvitella Hellun haroivin askelin tassuttelemassa mekko päällä...
Loppukevennykseksi pienen herrasmiehen paita: Eihän se ole mies eikä mikään, joka ei arkenakin pukeudu kravattiin, ainakaan pikkumies, vai mitä!?! Eli trikoo-paita kokoa 90 cm sai koristeekseen aplikoidun solmion yläkuvien hameen sametin paloista, "solmioneulana" nyörinpätkä nappikoristeella.

lauantai 16. elokuuta 2008

Minttumaaria-takin loppuraportti

Vihon viimeinen bloggaus Minttumaaria-takista, takki sivusta, takki edestä ja takki takaa! Nyt takki on jo luovutettu hyvälle ystävälle. Takkihan muokkautui tekemisen edetessä, ensin piti tulla vaan joku olat peittävä lärpäke, mut toisin kävi. Lähtökohtana oli Minttumaaria-huivi, lähdin kutomaan ylhäältä alaspäin, tekemällä "raglaniksi" huivin keskikohta.
Epämääräisestä neuloskasasta muovautui lopulta ihan nätti takki ja lopputulos vastaa hyvin sitä mielikuvaa, joka oli silmissäni, kun päätin jatkaa "lärpäkettä" takiksi asti. MInä olen erittäin tyytyväinen työhön, melkeinpä ylpeä. Takin saanut ystäväni on pitempi kätinen ja ainakin pikasovituksella hihat ovat hänelle sopivat. Minä olen lyhytkätinen.

Tekniset tiedot:
Malli muokkaantunut Minttumaaria-huivista neulomisen edetessä.
Lankana Pirtin Kehräämön kampavilla-lanka luonnonvalkoisena n. 500g.
Neulottu 4 Adeilla ja kauniit "tähtisilmä" napit nappipurkista.
Loppukommentti: JIPPII!

torstai 14. elokuuta 2008

Hellun äidille tiedoksi!

Hellun äiti pyysi neulomaan täämöisen villatakin Hellulle, kun viimeviikolla mietin ääneen, mitä seuraavaksi puikoille. Vastaavan laisen vauvan "pitkän" villatakin oli nähnyt H&M:katalogissa ja ihastunut malliin. Mummille siis kaivettiin kuva esiin, jossa oli "tylsä" yksivärinen neuletakki ilman taskuja jne. Minä heti kaivamaan lankoja esiin ja paranneltua mallia ko. takista päässä kehittämään. Joten saanko esitellä M&H:n (Mummin Mike&Hellu lyhenne) syksy 2008 neuletakki, mallina lainavauva naapurin puolelta:
Takki kokoa 70 cm ja yllätys yllätys jälleen neulottu ylhäältä alaspäin, ensin hihat, jotta saadaan niin pitkä takki, kun punaista lankaa riittää ja lopuksi neulottu kaulus, taskut ja vyö. Takkihan on varustettuna pienillä "tuikitarpeeellisilla" alataskuilla, ylätaskujen ideana on, että niihin voi kiinnittää tuttiketjun (lainavauva syö peukaloa, joten tuttiketjua ei ollut kuvausrekvisiitaksi). Vyöhän on ehdoton muotijuttu tänäsyksynä lisäkdi vyötä voi tarvittaessa myös maistella. Lankana punainen osuus: Dalegarn Free Style 200 grammaa, eli kaikki mitä varastosta löytyi ja beige lanka Katia Dianaa. Uskomaton nappionni oli myötä, omista nappipurkeista löytyi täsmälleen samaa väriä olevat napit. Takin valmistuttua fiilis oli mahtava, tää nauratti heti! Voi kun aina sais neuloa naurettavia neuleita. Toivottavasti tämä kelpaa Hellun äidille...

Huom! Kuvaus pyrittiin suorittamaan vahingoittamatta stuntbabya!

tiistai 12. elokuuta 2008

Lukio-paidan virallinen pitoaika alkoi...


Muistatteko vielä kevään korvalla neulomani lukio-paidan Novitan Isoveli-langasta, siitä prätkäpätkävärjätystä? Hitaana hämäläisenä saan vihdoin ja viimein kuvan lisättyä tänne. Kuva on otettu heinäkuussa ennen ripari-leiriä, jolla murkku oli isosena. Paidalle annoin kyllä käyttöluvan vasta lukion alettua, vaan tämä isonen tallusteli vierailupäivänä lukio-paita päällä vastaan. No, pääasia lienee, että kelpaa käyttöön. Paidassa on huppu, jota ei tietenkään tullut mieleen kuvata. Toivomus oli, että paita on riittävän pitkä ja ennenkaikkea hihat hyyyyvin pitkät. Toivomukset täyttyivät, kuten kuvasta näkyy. Piiiitkään aikaan en toivottavasti sorru ostamaan näitä prätkäpätkävärjättyjä lankoja, harva mallineule on niissä edukseen ja tylsää sileää kudottava vaan. Koikeilin tälläkin langalla eri malleja, mut ei niistä saanut mitään selvää, joten tyydyin sileään oikeaan. Paita neulottu alhaalta ylös ja vartalo-osuus yhdistetty kainaloissa hihoihin, josta raglanina jatkoa ylöspäin. Lankaa kului n. 800 grammaa ja kokoa voi arvioida siitä, että murkku on 36 numeroisten vaatteiden pitkäkätinen käyttäjä ja tässä tosiaan pidennetty reilusti helmaa ja hihoja. Kaiken kaikkiaan varsinainen perusneule ja neulomus, toivotaan että käyttää.

Tänään murkulla alkaa lukio! Oikea päivä paidan esittelyyn siis ja nyt voin pikkuhiljaa aloittaa vanhojen tanssipuvun ja ylioppilaspuvun suunnittelut. Onnea ja menestystä murkulle lukioon!

lauantai 9. elokuuta 2008

Hellun mekko!


Ensimmäinen yö ilman Mikeä ja Hellua takana, kukaan ei aamulla "jutellut" vieressäni... Noh, ehkä mummi tottuu jonkinajan kuluttua elämään ilman pieniä ihmisiä! Aikuisten oikeesti tänään pitäis siivota huushollin lisäksi mun vaatehuone, kun se ehti täyttyä matkasängyn säilytystilan kohdalta jo kahdessa viikossa. Eipä silti, ehkä sinne sais tilaa jos ja kun sen uudelleen järjestää. Ja jos sais pakolliset hommat tehtyä, voisi kuvitella alkavansa ommellakin...

Ompelutkin minimoituivat viimeviikkoina, yhden mekon sain sentään aikaan. Kuvan mekko kokoa n. 68 cm (todella reilu mitoitus, mut saattaa mennä ens kesänäkin). Kankaan sain keväällä Lempikseltä, kiitos siis sinne! Mekon yläosa on kaksinkertainen ja "vyötäröllä" olevan pitsin olen joskus viimevuosituhannella virkannut kaulukseksi, en muista sitä kertaakaan kenenkään kaulassa nähneeni. Tähän se oli juuri oikean kokoinen, eikä mekko ole luonnossa yhtään hullumman näköinen kokonaisuus. Kuvauspaikkana toimi Valkea Kuulas omenapuu, jonka erittäin runsasta satoa saamme pian nauttia oletettavasti hyvinkin monessa muodossa. Kesä meni ihan liian nopeasti, eihän siitä ole kuin hetki, kun omepuut olivat täynnä kukkia, joiden keskellä kuvasin käsitöitä. Vaan nyt kotihommiin, palaillaan...

perjantai 8. elokuuta 2008

Pitkästä aikaa!

No niin, yritetäänpä saada vaihteeksi aikaan pienoinen blogi-päivitys. Aloittakaamme tekosyiden luettelulla: Oma kone simahti tuulettimen irrottua, joten kuljetin keskusyksikön kyläilelään omatekemälle mikrotukihenkilölle. Omatekemä mikrotukihenkilö korjasi koneen (kuten aina) ja keskusyksikkö kotiutui vajaa viikko sitten. Toinen ja oikeastaan kolmaskin tekosyy ovat nimeltään mummin Mike ja Hellu, jotka viettivät äitinsä kera (ja loppuosan myös isänsä) pari viikkoa mummilassa. Eihän kukaan mummi ehdi päivittää blogia (eikä kyllä tehdä käsitöitäkään) lastenlasten kyläillessä, eihän... Enempää tekosyitä ei tarvinne luetella.

Pitäis vissiin luetella heinäkuun neulomukset:
Minttu-maaria huivista villatakki, Pirtin Kehräämön kampavilla n. 500g
Mikelle auto-takki Samoksesta n. 300g
Muuta en ainakaan muista kutoneeni, joten kokonaiskulutus 800 gramman luokkaa.

Tuo yläkuvan projekti Minttu-maaria huivista joksikin muuksi on siis päättynyt, kuvassa vielä pingoittamaton mökkyrä. Takki on pingoitettu ja hyvä ystäväni sovitti piipahtaessaan ja kelpuutti itselleen. Kuvaa en siitä ehtinyt päällä ottaa, mutta takki on edelleen täällä ja odottaa innokasta napin ompelijaa... Projektin loppukuvat ja kertomukset myöhemmin.

Kaikenlaisia projekteja ja touhuja meillä on muutenkin ollut, palaillaan niihin myöhemmin. Nyt jatkan ihmettelykierrosta muiden blogeissa ja yritän päästä arkeen käsiksi. Pikkuiset Mike ja Hellu lähtivät siis pari tuntia sitten ja täällä ollaan kuin vieraassa paikassa! Kestää kyllä hetken, ennenkuin ollaan "normaalissa" kotielämässä taas, kun nyt ensin pikkuhiljaa aloitan totuttelun, ettei tule vieroitusoireita... Ei vaan, oikeasti on jo ikävä pieniä...

Kauniita elokuun päiviä ja käsitöiden lisäksi antoisia sieniretkiä kaikille lukijoille!