tiistai 6. tammikuuta 2009

Synttäreille vietävää!

Ensin kuitenkin muistaissani kuva vanhimman tyttären huppuhanskoista. Pyysi tekemään hupulliset lapaset "koko peukalolla", joten tehty työtä käskettyä. Lankana Isoveljeä ja vitosen puikoilla. Noilla pitäisi sitten helposti löytyä avaimet taskusta jne.

Neiti R täytti kolme vuotta ja Loppiaisena perinteisesti on hänen synttärijuhlansa. Lahjukseksi Hama-helmien (joita näppärästi jo viime kesänä teki tyttöjeni kanssa) lisäksi ompelin pehmeää pakettiin (minä olen se tylsä aikuinen, joka ujuttaa joka pakettiin jotain vaatetta). Tyttö aloittaa päiväkodissa ja kuvittelisin siellä olevan fleece-asun käytännöllinen. Kaavoja muokattu useammasta mallista, koko 104 cm. Yhden Joulupukin tuoman napinkin ujutin puseroon, mulla kun on tämä nappihimo. Ompelukoneella kirjoitin valmiiksi nimilaput housuihin ja puseroon. Housuissa aplikoinnin edessä kuvittelisin helpottavan oikein päin pukemista päiväkodin kiireessä.

Neiti tykkää "kuivasta ruuasta", eli kakuista ja pipareista jne. Siksipä veimmekin tosi kuivan kakun, eli virkatun täytekakun. Nämä leikkiruuat alkaa olla kaiken kaikkiaan ajankohtaista näpräämistä minulle, kun noita pieniä ihmisiä on monta. Tämä kakku on toivottavasti tuottoisan ruokatehtaan alkulaukaus!

2 kommenttia:

MarjutJ kirjoitti...

Varmasti olivat mieluisia synttärilahjoja:)

Anonyymi kirjoitti...

Neiti R perheineen kiittää! Olivat todella mieluisia lahjoja ja housut olivat jo tänään päiväkodissa tositoimissa.