torstai 1. tammikuuta 2009

Uusi vuosi alkanut!

Vuosi vaihtui meillä rauhallisissa merkeissä. Vanhin tytär perheensä kanssa oli täällä, joten Hellu ja Mike viettivät ensimmäisen mummila uuden vuotensa. Alkuillasta olimme kaikki ulkona katsomassa raketteja ja Mikeä niin nauratti rakettien räjähtelyt. Illan edetessä pienet kuitenkin väsähtivät ja menivät nukkumaan. Vuoden vaihtumisen aikaan jäin pienten nukkumista "vahtimaan" sisälle (ulkona oli aika kylmä viima, joten sisällä huomattavasti viihtyisämpää), muut olivat ulkona katselemassa ja raketteja ampumassa. Tänään on otettu rauhallisesti, kissaa myöten.

Palataan kuitenkin sen verran viimevuoteen, että kerron langankulutukseni, joka oli yli 19 kiloa! Aikamoinen määrä, jos ajattelee sitä lankakasana. Erikoisempaa lajittelua neuleiden osalta en tee, laidasta laitaan neuleita kuitenkin: Villapuseroita, villatakkeja lapsille ja aikuisille, puuvillaneuleita samoin pienistä vauvoista aikuisiin, huiveja, pipoja, lapasia, huovutettuja jne. Edellisenä vuonna en vielä pitänyt "kirjaa" valmistuneista, mutta viime vuoden vaihteessa laskeskelin yhteiskulutukseksi n. 13-14 kiloa, joten ainakin viisi kiloa enemmän kului. Tämän alkaneen vuoden kulutuksen katsomme sitten vuoden kuluttua, jos kuitenkin jonkinlaisen haasteen haluaisin itselleni asettaa, niin olishan se kiva saada kakskymppiä rikki. Mitään pakkoa en käsitöistä tietenkään ota, teenhän niitä ihan huvin vuoksi.

Uuden vuoden ensimmäiseksi haasteeksi lähdin mukaan ensimmäiseen yhteisprojektiin, eli Pääasioihin Pipoja yms. tiedossa jatkossa. Ensin kuitenkin kudotaan pois kesken olevat Siili-lapaset ja mummin Mikelle tumput rukkasten alle, kun nyt kerran pakkaset tulivat, lumi unohtui pakkasten matkasta tosin...

Ja edellisen bloggauksen pipari, ei mennytkään pipariksi. Siitä tuli yllättäin ihan mukava pään- ja kaulan lämmitin. Kyllä pingoitus tekee ihmeitä! Oikeasti olen hyvinkin tyytyväinen siihen. Kuvataan sitä huomenna aidossa valossa, joten kuvia pukkaa...

Vielä kerran kaikille oikein hyvää käsityövuotta
2009!

5 kommenttia:

Christina kirjoitti...

Samoin sinulle oikein Ahkeraa Uutta Vuotta!

-maria- kirjoitti...

Iloista uutta vuotta, ja onnittelut hurjasta kilomäärästä viime vuonna!

MarjutJ kirjoitti...

Aikamoinen kulutus viime vuonna:)

virkku kirjoitti...

Kiitos samoin :).

Hepsi kirjoitti...

Hurja langankulutus sinulla!

Hyvää uutta vuotta!