sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Uusiokäyttöä!

Myöhäinen sunnuntai-ilta jo on, mutta halusin tulla esittelemään tuoreeltaan "uuden" farkkukassin mallia ISO. Päivällä vihdoin iski inspiraatio alkaa paloitella kaapissa kauan odottanutta risojen farkkujen kasaa ja oli kyllä hyvä inspiraatio.
Aloittaessa en tiennyt, millainen kassista loppujen lopuksi tulee, eli ihan kokeiluperiaatteella lähdin liikkeelle. Ensin ehjä tasku yksistä farkuista ja sitten leikkelin tasalevyisiä pötköjä, joita lähdin ompelemaan taskupalan ympärille "hirsimökkitekniikalla" (tilkkuajat, jos termi on väärä, älkää pahastuko, tämä on ensimmäisiä tilkkutöitäni). Näin tein ison kappaleen, tykkäsin kappaleesta, joten tein toisen samanlaisen. Kantohihnat paikoilleen, vetoketju yläreunaan ja seuraavaksi leikkasin leveämpiä pötköjä, joista ompelin sivut ja pohjan (olis voinut nekin selvemmin kuvata). Vuorikin on vanhaa kangasta, puuvillainen entinen keittiön verho. Kerrankin tiesin heti, mistä vuori tulee, jotenkin pehmeäsävyinen kukkakangas oli kuin tehty kuluneiden farkkukankaiden kaveriksi.
Kokoa kassilla on peräti 70*55 cm.

Kuvausta varten täytin kassin kankailla, jotka ovat suunnitelmien mukaan ovat piakkoin ompeluvuorossa. Kankaita meni kassiin valtava määrä ja enemmänkin olisi mahtunut.
Kyllä tähän kassiin matkatavaroita, eli varmasti lähinnä vaatteita menee pidemmänkin reissun verran.
Farkkupalojen ompeluun taisin jäädä koukkuun, päässä olisi jo valmiiksi parikin kassi-ideaa...
Aikaa meni yllättävän paljon tähänkin kassiin, oliskohan ollut kahden maissa päivällä kun aloitin ja ilta kymmeneltä oli valmis. Tietenkään kokoaikaa en saanut ommella, välihommina piti imuroida, vähän nurmikkoa leikata, ruokkia nälkäisiä. Aina silitysraudan lämmetessä (aika monta välisilitystä tähänkin meni) kävin kurkkimassa tuoreita blogopäivityksiä. Ihania töitä oli monissa blogeissa, nyt harmittaa, kun en malttanut kommentteja kirjoitella. Kuten kirjoituksesta on varmasti jo ilmennyt, olin ja olen todella innoissani "löytäessäni" farkkupalojen maailman.


Eilenkin illalla ompelin uusiotyön. Hellulle liivihame muistaakseni alunperin äitinsä vanhasta hupparista. Huppari osui puolivahingossa käteeni, muuten harmaa, mutta helmassa tuo kukkakuvio. Heti tiesin, mitä teen siitä. Kaava on otettu Hellun valmiista mekosta, ihan perusliivari, jossa resorit kerää leveyden kauluksessa ja hihansuissa. Minulla oli jopa aivan samansävyistä resoria, kuin kuviossa. Kuvassa ei oikeat värit välity, mut ei anneta sen haitata. Monissa mekoissa olen nähnyt helmaa kasattavan eri systeemeillä, joten minäkin kokeilin resoria helmaan. Katsellaan sitten Hellun päällä, millainen hame on päällä.

Uusioviikonloppuni on vajaata tuntia vaille loppu. Nyt suihkuun ja nukkumaan, ehkäpä näen uusioideaunia...

Hyvää alkavaa viikkoa!

13 kommenttia:

Sarita kirjoitti...

Kaunis farkkukassi!

AnneKa kirjoitti...

Hieno kassi ja myös hyvin käytännöllinen. Kunpa itsekin sais joskus aikaiseksi...

Kangaskasa kirjoitti...

Hieno kassi! Ja kestää kulutusta ja painoakin varmaankin hyvin. Tuolla systeemillä voisikin tehdä kunnollisen kokoisen kauppakassin farkuista.

Mohariina kirjoitti...

Hauskan näköinen kassi. Minullakin on noita vanhoja farkkuja odottamassa, taidanpä minäkin tehdä muutaman kassin tällä hirsimökkitekniikalla.

Matleena kirjoitti...

Onpa mukavan näköinen kassi! Ja voin kuvitella, kuinka on kätevä käytössäkin. Ihana tuo vuorikangaskin! Entäs tuo Hellun liivihamonen! Söpö kuin mikäkin. LAitathan sitten kuvaa tännekin Hellun päällä. ;)

Mukavaa viikkoa! Toivotaan kesän jatkuvan. :)

Sanni kirjoitti...

Kiva kassi, tuollaiselle on varmasti käyttöä "viikonloppureissukassina".

Mukava on myös tuo lapsen liivimekko.

Mari kirjoitti...

Todella upea tuo kassi! :) Minä näin keväällä kansalaisopiston näyttelyssä monia farkuista ommeltuja kasseja, ja silloin itsellänkin heräsi pieni kipinä tehdä farkuista jotain, mutta kun minun ja ompelukoneen suhde on tällä hetkellä aika viileä, niin en tohdi alkaa koettaa onneani. Ehkä sitten joskus, jos suhde koneeseen vielä lämpenee... ;)

Marleena kirjoitti...

Onpas kiva kassi! Pari vuotta sitten annoin naapurin rouvalle ison pinon vanhoja farkkuja edelleen jalostettavaksi, kun en itse saanut mitään aikaiseksi. Nyt kerääntyneet pitääkin laittaa jammaan josko sais jotain tuollaista tehtyä! :-D
Näpsäkkä liivimekko.

MammaMyy kirjoitti...

Upean kassin olet ommellut. Pieneksi jääneitä farkkuja olis kaapissa läjäpäin. Vaan miun koneen neuloissa ei oo silimää ensinkään. Niin arvelisin kun ei lanka mistään lävestä suostu sisään menemään. Tarttee vain suosiolla ihastella sinun kättesi töitä.

Eeva kirjoitti...

Hyvän näköinen ja -kokoinen kassi! Olishan noita farkkuja varastossa odottamassa inspiraatiota....

Mammutti kirjoitti...

Kiitoksia kannustavista kommenteista! Täällä eletään farkkukasojen alla ja ideoita pursuaa... Kauppakassi mallinen farkkukassi valmistui äsken ja nyt suunnittelen meikkilaukkua kokoa ISO, eli mahtus matkalla tarvittavat pesuaineet sun muut. Päivällä piti tyhjentää ruokapöytä ja päästää perhe syömään, yritin kyllä ehdottaa ulkona syöntiä, takapihalla olis pöytä ilman kankaita. Ei onnistunut ulos syömään ehdottelu, ilmeisesti sateella oli osuutta asiaan.
Ja eikun ompelemaan!

EVA K. kirjoitti...

Kivoja ompeluksia! Varo vain, ettei tilkkutyö vie koko kättä - niinkin saattaa käydä... Onneksi on kantarellit :=).

Helmis kirjoitti...

Vau, tyylikäs farkkukassi! Mun ei pitäis kylläkään katsella tällaisia malleja ollenkaan, koska oon joskus ennenkin ihan jäänyt koukkuun farkkupalojen ompeluun. Enkä ikinä voi heittää vanhoja farkkuja pois, joten materiaaliakin löytyy :).
Meillä on pari vessanmattoakin tehty just tuolla hirsimökkimallilla (vanha froteepyyhe pohjakankaana) ja ne on kyl tosi pätevät käytössä.