maanantai 21. syyskuuta 2009

Kalahattu!


Viikonloppu meni nopeaan tahtiin pienten vieraiden seurassa. Miten ihmeessä aika kulkee niin nopeaan tahtiin... Piti tehdä sitä ja tätä, mut tekemiset unohtui ja tehtiin vaan ihan tavallisia asioita. Käytiin me lauantaina ihan lähiretkellä lähimetsässä, syömässä lähimustikoita ja poimittiin lähisieniä. Henkka osasi jo oikeita sieniä (suppiksia) poimia mummin koppaan, Hellu poimi koppaan sammalta ja lehtiä, jotka veljensä asiantuntevasti nappasi pois kopasta. En mä vissiin paljoa oppinut siitä metsälennosta, hyvin hitaasti tuen kanssa taas tänään liikuttu ja yö valvottu. Yksin mua ei kuulemma kyllä enää metsään päästetä ja nytkin oli Jälkeläinen mukana vahtimassa (mua) lapsia.

Lauantaina kuvattiin myös kalapipoa Henkan päässä ja arvatkaapa, oliko mieluinen?


Oli poika aika otettu piposta ja soviteltiin ahkerasti ja yhdessä neulahuovutettiin silmät. Poika piti pyrstöstä kiinni koko silmien teon ajan.


Alkuperäinen kalapipo on Knittyssä. Minä kun en lontooksi osaa neuloa, päätin tehdä pipon omasta "päästä", katselin kuvia myös muiden tekemistä pipoista ja ihan kelvollinen tuli.
Neuloin pipon kaksinkertaisella langalla, pyrstö kolminkertaisella, 4 mm puikoilla.

Kala on värityksen perusteella "Ruskakala".
Ulkoa löytyy parhaillaan samoja värejä.
Syksy on tullut, vaikka eilen aamulla ilma oli kuin kesäaamuna.
Oli kiva viikonloppu, tulkaa pian uudestaan!


Sammakkorinssit ehdin sentään laittaa sukkasatoon viimeviikon valmistuneisiin, tässä vielä rinssit omaankin blogiin. Malli on ihana, kiitokset vielä täältäkin Seijasiskolle!

Hyvää viikonalkua!

Edittiä: Kävin korjaamassa linkin rinssien ohjeeseen.

20 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Ihana pipo ja selvästi pikkumiehen mieleen.

rebekka42 kirjoitti...

Oi kuinka ihania :)))

Tupuna kirjoitti...

Tosi kiva pipo,,,kaikkea saa aikaan , kun vaan osaa. :)

Mari kirjoitti...

Hauska pipo ja sukat! :)

villasukkajalka kirjoitti...

Ihanan kamala (tai kamalan ihana!) pipo :D!! Taidan joutua tekemään samanlaisen (ei ois pitänyt näyttää kuvaa lapsille) :D. Sun on kyllä hienompi kuin alkuperäisohjeen pipot!

knea kirjoitti...

Onpa hulvattoman hauska hattu! En ihmettele yhtään, että pikkumies tykkää.

Mohariina kirjoitti...

Mahtava hattu. Nyt melkein harmittaa, ettei ole tuon kokoisia kenelle hattua voisi neuloa. Vai pitäisiköhän yrittää soveltaa miehelle, joka on innokas kalamies.

Eila kirjoitti...

Lystikäs hattu:)

Omppumato kirjoitti...

Ihanan veikeä pipo :). Kauniit syksyn värit ja hurmaava muoto :).
Sammakkosukat ovat myös mukavat. Itsekin ajattelin neuloa ne pika puoliin.

Tess kirjoitti...

Hauska pipo. En yhtään ihmettele, että on pienen ihmisen mieleen :)

Kaisa kirjoitti...

Voi pojat mikä HATTU! Aivan ihana kala! :D

Matleena kirjoitti...

Onpa huikean hauska pipo Henkalle! ;D
Vai sait lonkkasi taas kipeäksi metsässä. :( Mikähän lonkkakipusyksy tämä on, kun tuo minunkin lonkkani on tänään taas kipuillut, vaikka en metsässä käynytkään, vaikka viikonloppu mökillä oltiin.

Villa Lankala kirjoitti...

Hauskoja neuleita:)

Vesimies#neuloo kirjoitti...

Aivan ihana hattu ja kivat sukat!

ullapulla kirjoitti...

pipo on kyllä aivan huippu! paras tähän asti näkemistäni =D

Seijasisko kirjoitti...

Hauska kalahattu!! ja kivat sukat.;)

H-K kirjoitti...

Vautsi, mikä pipo! Tuota katsellessa tulee hyvä mieli :)

Mammutti kirjoitti...

Isot kiitokset ihanista kommenteistanne! Tulee aina niin hyvä mieli niitä lukiessa.

Sipi kirjoitti...

Voi hyvää päivää mikä pipo :D
Kerrassaan mainio! Kurkkasin alkuperäisen ohjeen ja tämä sinun versiosi on kyllä moninverroin parempi-Aivan ihana :D

JossuP kirjoitti...

Heh, tää on kyllä mainio!