lauantai 31. lokakuuta 2009

Synttärit jatkuu...


Tänään onnitellaan Jälkeläistä!
Tosiaan hän viettää syntymäpäiviään Halloweenin päivän kanssa yhtaikaa, tosin ei silloin reilut parikymmentä vuotta sitten vielä Suomessa mistään Halloweeneista mitään tiedetty. Pieni tempperamenttinen punapää tyttö oli syntyessään, nyt jo kahden lapsen äiti.
Onnittelumme Jälkeläinen!

Lennä, lennä leppäkerttu...
Nähtyäni Suden sukat, lähti puikot suihkimaan leppiksiä tännekkin.
Nämä sukat tein Seiskaveikasta 3,5 mm bambupuikoilla ja koska en erityisemmin tykkää jälkeenpäin kirjoa, niin tein sukat kirjoneuleena, pohjassa punamusta "ruudutus" . Kokoa näille kokeilusukille tuli jotain kolmenkymmenen paikkeilla, täytyy mittailla ja tarkentaa kokoa ja sukkien saajaa myöhemmin.

Nyt tuli loppukiri Sukkasadon korjuussa. Mulla on kolme paria Hello Kitty tossuja kesken, naaman teko neulahuovutuksella. Katsotaan montako tossua valmistuu ihan loppuun saakka ennen puoltayötä. Lisäksi tuli vielä kaksien tossujen teko pyyntö, ne ei kyllä ehdi valmistua.
Paistelen juuri leipomuksia ja ruokaa laittamaan pitää kiirehtiä, loppuillan täällä vietetään pienimuotoisia Halloween pippaloita, siis muut viettää, minä tossuilen...


Parit ompelukset kuvasin pihalla sukkien kanssa.
Hellulle "joulunodotusmekko". Colitsi kankaan ostin kirpparilta muistaakseni eurolla, siinä tontut luistelee, joten loppuvuoden vaate ja Hellu saakin tämän, kun nähdään. Kaava on muuten uuden Ottobren yöpaita lyhennettynä, koko 92 cm. Samasta kankaasta tein pienen puolihameen kokoon reilu satasenttinen, joko tulevaisuuteen tai sitten jollekkin sopivan kokoiselle tytölle annan. Kangasta jäikin vielä, että tonttuilua vois vaikka jatkaa.

Henkalle fleece-puku. Ihan peruskaavoja kokoon 110 cm. Nalle Puh ja Tikru on leikattu tämän puvun kankaanpaloista ja kaksipuoleisella liimakankaalla kiinnitetty ensin ja siksakkia päälle.
Hihojen ja hupun eriparisuus kankaanpalojen loppumisesta johtuen, mut ihan hauska. Tosin ostin vihreää juuri lisää kolme metriä, kun Henkalle dino-puvun meinaan tehdä naamiaisiin.
Tämä puku kuitenkin lähtee Korvatunturille...
Ja minä lähden keittiöön ruokahommiin.

Hyvää ja rauhallista Pyhäinmiestenpäivän jatkoa!

5 kommenttia:

knea kirjoitti...

Onpa ihanat leppissukat!

Mari kirjoitti...

Kivat leppäkertut!

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Kivat minustakin nuo leppäkertut, varmaan mieleiset.

Matleena kirjoitti...

Kivat nuo leppissukat! :)

Teillähän synttäreitä riittää, eilen kissan, nyt tytön! Onpa aihetta juhlaan! :)

Ansku kirjoitti...

Ihanat leppäkertut!