lauantai 21. marraskuuta 2009

Helinäkeiju ja dino!


Viikko vierähti aivan hirveällä vauhdilla. Mihin ihmeeseen aika katoaa!
Ja muistutuksen siitä, ettei koskaan mitään pitäisi suunnitella, sain taas eilen. Suunnitelmat unohtui, kun nuorin soitti satuttaneensa polvensa koulussa. Ilmeisesti ja toivottavasti mitään vakavaa ei polvessa ole, perussukuvian lisäksi, ainakin yö meni rauhallisesti ja liikkuu keppien kanssa lujaa. Puolipäivää meni kuitenkin odotellessa lääkärissä eri henkilöiden luokse pääsyä yms. Ensin vaihtui lääkäripaikkakin ja kaikenlaista byrokraattista sähellystä (kuten meidän kunnassa sääntönä on) oli, mutta henkilökunta hoitajasta lääkäriin loistavia ja röntgenhoitajalle erityiskiitos. Nyt seurataan ja samalle lääkärille päästään, jollei ala parantua. No niin, sairasertomusta jatketaan toisella kertaa ja siirrytään blogin viralliseen osioon.

Hellulla ja Henkalla oli eilen ensimmäiset naamiaisensa ja jo muutama viikko sitten tein nämä asut. Postipoika sitten viikolla kuljetti asut lapsille, kun ei vielä possutaudin takia uskallettu tapailla. Jälkeläinen alkaa olla jo paremmassa kunnossa, eli kolmen viikon possuilut toivottavasti taltutettu siellä. Lapsiin ei tauti tarttunut ja nyt ovat rokotettu, samoin kuin meidän tytötkin. Huomaattekos, miten sujuvasti siirryn käsitöistä sairasteluihin!

Takaisin Helinäkeijuun! Mekon tein kahdesta eri verhosta, resoria yläosaan ja olkaimina toimii verhoista leikatut kaitaleet, joiden kuvittelen kauniisti "liitelevän" Hellun pyöriessä... Etumuksen "kukkakoristelu" on kynttilän mansetista. Paketista puvun saatuaan Hellu suuttui, kun ei pukuun kuulunutkaan hanskoja, kuten veljensä dinopukuun. Olimpas taas harvinaisen tyhmä mummi , kun en moista puutetta asussa tajunnut...


Henkan dinoasussa siis ne hanskat on. Haalarin tein ihan perusfleecehaalarin kaavalla, joka oli SK:lehdessä pari vuotta sitten. Selkään ja huppuun ompelin nuo "siksakit" ja siinä vaiheessa puku näytti siltä, että sitähän voisi käyttää vaikkapa autoiluasuna ja hännästä tuli irrallinen. Häntään ei kaavaa ollut, ihan mutu-tuntumalla tein ja fleecepaloja täytteenä. Kuminauhalla tarkoitus kiinnittää puvun päälle. Ja hanskojen kaavat puolestaan jostian vanhasta Muotimuksusta, lisäsin vaan "siksakit" käden selkämykseen. Haalarissa on muuten vetoketju edessä, eli tosiaan ihan perushaalari muuten. Jälkeläinen varmaan jossain vaiheessa lähettää mulle tai laittaa blogiinsa kuvia puvuista lasten päällä, henkarissa kun nämä ei oikein ole edukseen.

Palataan käsityöasioissa piakkoin ja pysytään terveinä.

Hyvää viikonloppua!

11 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Olipas hyvän näköisiä naamiaispukuja! Äläkä välitä, oikeasti aina ei voi tietää, mitä 'lisukkeita' mihinkin pitäisi lasten mielestä olla... :)

Leena kirjoitti...

No ompas asut!
Nuo lapset ovat mukavia, kun vain osaisi pysyä vakavana. Minä toin pojanpojalleni tuliaiseksi väriliidut (4v), niin hän purskahti itkuun kun ei saanut pientä muovista eläintä. Sisko (2v) otti hyvin kiitollisena vastaan samanlaiset väriliidut. Kelpas ne sitten myöhemmin pojallekkin, kun näki miten kirkkaita värejä sisko sai niillä aikaiseksi.

Tupuna kirjoitti...

Aivan ihanat puvut!

MammaMyy kirjoitti...

Onpa nätit ja lapset tietysti otettuja näistä. Katsoin sinun kuukauden tehtyjen listaa, alakas hittaampaa hirvittään. Minulta ku ei taas luonnistu ei niin mikään. Paitsi löhöily :(

Mari kirjoitti...

Hienoja asuja! :) Meillä on naamiaisasut haettu vaan hätäisesti kaupasta... Kyllä itse tehdyt vaan on hienommat! :)

Leena kirjoitti...

Ihanat naamiaisasut ;)
Voi kuinka paljon täällä valmistuu kaikenlaista ihanaa.
Kiitos kommenteista blogissani.

Sipi kirjoitti...

Aivan mielettömän Ihanat asut! :)

Marjut kirjoitti...

Oletpas mahtava mummo, kun osaat kaikkea kivaa lastenlapsille tehdä!

Marleena kirjoitti...

Mainiot naamiaisasut. Varmasti ovat olleet mieleiset, vaikka mummi ei hoksannutkaan hanskoja. ;-D

Jules kirjoitti...

Vastasit taannoin mun yhteen postaukseen, josta lupasin pienen yllätyksen...laitatko osoitteen mulle tulemaan. juuli ät rokki piste net

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Ihanat naamiaspuvut, kävin jo kurkkimassa jälkeläisen sivuilla ihania kuvia....=D