keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Pöllöliivi!


Tänään on 25 vuotta siitä, kun minusta tuli ensimmäsen kerran äiti ja ainoa poikani syntyi. Syntymäkokoa pojalla oli; 5 kg ja 55 cm, eli iso poika. Pitkä pojasta kasvoikin ja varsinkin kädet on pitkät. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut hihojen neulomista, vaan yllätin pojan liivillä.



Liivin lankana Filona-sukkalanka, kulutus 400 g, puikkoina 3,5 Adit. Malli on oma, vaikkakin ihan tuommoinen "perus"miesten liivi. Kutomisen aikana ja sen jälkeen samantyyppisiä malleja tuntui joka toisesta lehdestä tulevan vastaan (selasin vanhoja lehtiä etsien kaavoja ompeluun). "Oman" mallin tästä tekee pöllötaskut. Pöllöjähän olen aiemminkin tehnyt esim. täällä ja täällä. Lankana Filona yllätti positiivisesti, miellyttävä neuloa, pehmeä ja pesin mallitilkun farkkujen kanssa "kovassa" neljänkympin pesussa 1600 kierroksen linkouksella, eikä mallitilkku muuttunut pesussa miksikään. Poikani väri -ja mallimaailman tuntien hillitty harmaa on varma valinta ja pöllöt hauska yksityiskohta. Ja kokokin osui oikeaan, niin toivotaan liiville paljon käyttöä ja pojalle PALJON ONNEA!


Vielä loppuun "taskukuva".

Päivällä Jälkeläinen Hellun ja Miken kanssa lähtivät kotiin, eli heillä on keittiö kunnossa.
Arvatkaapa vain, onko täällä mummilla jo ikävä?
Onneksi poika tuli tänne tänään ja tein hänelle synttärikakuksi "kesän ensimmäisen mansikkakakun". Loppuiltaa vietetty saunoen pitkästä aikaa, meillä on sauna aina välillä tilapäisenä "säilytystilana" ja silloin ei saunota. Tänään siis sauna tyhjennetty ja saunasta nautittu, myös pihapöytä tuoleineen siirtyi pihalle ja valoisaa ulkona myöhään. Alkaa jo tuntua kesäiseltä.

Käsityöprojekteja meneillään ja suunnitelmissa vielä enemmän. Voi kun jostain sais aikaa "korvamerkittynä" käsitöihin. Blogikin täytti vuoden jo kuukausi sitten. Kivasti ensimmänen vuosi on mennyt, ystäviä ja blogituttuja tullut. Kiitokset Teille kaikille lukijoille. Lähipäivinä toivottavasti ehdin enemmän taas vierailla blogeissa ja bloggailla itsekkin. Arvontaakin blogiin olen pitkään suunnitellut ja sitä silmällä pitäen ostin jo muutama viikko sitten lankaakin, vaan olen hidas hämäläinen... Tältä erää lopettelen nyt ja alan suunnitella nukkumaan menoa. Siltä varalta, etten huomenna ehdi, niin toivottelen kaikille:

HAUSKAA VAPPUA!


lauantai 25. huhtikuuta 2009

Vihdoinkin lämmintä!


Pistetään pikkuisen kuulumia pikaisesti näin lauantai-illan kunniaksi.
Lämpimät ilmat hellineet kevättä kaivannutta Mammuttia pesueineen, kyllä nyt kelpaa olla!

Pikkuiset äitinsä kera edelleen täällä, joten ihmeitä käsityörintamalle ei kuulu. Paljon, paljon suunnitelmia kyllä ja ideoita putkahtelee päähän melkein liikaakin. Jos edes promillen kaikista suunnitelmista ja aikomuksista ehdin toteuttaa, niin hyvä tulos sekin. Toisaalta ei haittaa ideoiden runsaus, saahan sitä ihminen haaveilla...

Ompelin nuorimmalle tunikan Lempikseltä "lainaamista" kankaista. Huom! Tyttö valitsi itse kangasyhdistelmän ja minkä mä sille voin, et mun omat kankaat ei ole ollenkaan yhtä kivoja, kuin Lempiksen...
Tunikasta tuli tosi kivan näköinen ja hauska vaate. Kaavana käytin Ottobre 3/2008 lehden kaavaa, tosin kavensin yläkaarrokkeita aika reippaasti. Kaavan koko oli 152 cm. Takana napit ja piilovetoketju ja tietenkin unohdin kuvata takaa... Toivottavasti tyttö käyttää tunikaa, lupasin ommella alle leggarit, kun ehdin...

Uusi Ottobre tuli torstaina (vielä kerran kiitokset Lempis!). Aamulla tein "kolmen konstin mekon" Jälkeläisen kaverin tyttärelle. Otin siitä kyllä ulkona pari kuvaa, mut en osannut ottaa aurinkoa kuvauksessa huomioon, eli uusinta kuvaa otetaan siitä. Kivoja kaavoja tässäkin lehdessä on ja himo päästä niitä kokeilemaan on kova.

Neulepuolella yksi puuvillatoppi odottaa pöydällä kasaajaa ja pian pitää arpoa, mikä työ pääsee seuraavaksi puikoille. Jälkeläinen on neulonut "hitsin pimpuloita" ahkerasti. "Hitsin pimpulat" nimen nyppylöille löysin jostakin blogista (harmittaa, kun en taaskaan pistänyt ylös blogia). Ahkera tyttö mulla on, varsinkin kun nuo kaksijalkaiset pimpulat pyörii jaloissa tai sitten juoksuttaa perässään.

Loppukevennyksenä laitetaan "aina niin aurinkoisen" Hellun kylvystä tulo kuva. Kylpytakin tein pari vuotta sitten isoveljelleen, froteessa on lentsikoita, joka hyvin sopii "poikatytölle".

Aurinkoista sunnuntaita!

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Hellehame Hellulle!


Eilen illalla iski inspiraatio ommella pieni hamonen. Inspiraation lähde oli vuoden takainen Ottobre, jonka sain tilauksen kylkiäisenä. Kiitokset Ottobren tilaamisesta Lempikselle, joka mua lahjoi lehdellä. Alkuperäinen tarkoitus oli ommella jotain jo päivällä, vaan vasta iltasella ehdin istahtaa. Eipä tuommoisen hamosen tekemiseen kauaa mene, kun vaan saa aloitettua. Kokoa hameella on 80 cm. Sikäli kiva malli, ettei siinä ole nappeja, neppareita tai vetoketjua, eli nuo kuminauharypytykset olalla joustaa ja hamonen sujahtaa nopeasti päälle. Ja yo-yo piti tietenkin edustaan vääntää, kun Hellu niistä kuulemma tykkää.
Hellu kun on aika vauhdikas tyttö ja pukemisen pitää olla nopeaa... Ja aika kuluu edelleen nopeaan, suorastaan kiitää...


Ensimmäisen Calorimetryni kudoin eilen. Ihana ja nopea malli, näitä teen lisää... Lankana tässä oli Sorbet, jota kului lähestulkoon kerä eli 50 grammaa, puikkokoko oli 4 mm. Lankakomeron Päivin hienojen kissamallien innoittaman Jakke esittelee Calorimetryä kuvassa. Jakkea sinänsä ei kaulajutut häiritse, hänellä on jouluisin kulkuskauluri ja juhlissa tietenkin "kissanmirri" eli pieni tummansininen rusetti.

Tänään on vielä ilma ollut suorastaan jäätävä, kuitenkin tuuli on tainnut iltapäivän aikana vihdoin lauhtua, josko huomenna voisi ulkoilla ilman pelkoa, että tuuli vie mukanaan... Ja viikonlopuksi lupaillaan jo todella lämmintä, toivottavasti ennusteet pitää paikkansa.

Kevätkutomisiin!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Viima toi takatalven!


Pikainen päivitys hulinan keskeltä! Kyllä täällä käsitöitä tehdään ja eilen illalla valmsitui puikoilta yksi tunika, ajattelin pistää sen ensin pesukoneessa pyörimään ja pingoittaa vasta sen jälkeen. Jälkeläinen kutoo parhaillaan sohvalla ja pikkuiset touhuaa lattialla, eli meillä on vauhdikasta eloa. Päiväuni aika alkaa jo olla ja minun tarkoitus ommella sillä aikaa... Eilen olin neljän neidin kanssa teatterissa ja meillä kaikilla oli hauskaa. Harrastusmenot alkaa olla tytöillä kiireimmillään ja pitäisi olla monessa paikassa yhtaikaa, huh. Mitenkähän saisin kloonattua itseni, niin ehkä ehtisi enemmän...

Blogeissa olen pikapikaa piipahtanut, ihania käsitöitä valmsitunut monella suunnalla. Kommentteja en ole ehtinyt kirjoitella, vaikka mieli tekisi. Vaikka eihän oikeasti kommentin laitto kauaa kestä. Yritän ryhdistäytä!

Kuvan villatakki jo viimekuussa valmistunut, Plumasta omalla mallilla 4,5 Adeilla tehty koko n. 120 cm ja menee lahjalaatikkoon ensitalvea odottamaan...

Äsken kuvailin ulkona muutaman käsityön, kiire lopettaa tuli, kun sormet meni heti kohmeeseen ja tuuli nappasi kuvattavat mukaansa. Ihan eilisen veroinen tuuli ei ole, mutta hyvin, hyvin kylmä on. Loppuviikolla luvattu lämpenevää, toivottavasti ennuste pitää paikkansa.

Hyvää sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa!

torstai 16. huhtikuuta 2009

Eläintunika!

Mammuttilassa ollut vilskettä ja vilinää, Hellu ja mummin Mike ovat "evakossa" keittiöremonttia (ottivat kylläkin äitinsä mukaan). Käsityöt ei hirmuisella vauhdilla edisty, sen sijaan suunnitelmia kyllä riittää... Ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eli puolivalmiita vaatteita pitäisi olla jo kasapäin...

Loppupala meillä suosittua "eläin" kangasta päätyi tunikaksi Hellulle, sopivasti samanväristä trikoota oli palanen leggareiksi, joten yhtenäinen asu saatiin aikaan. Kaavat samoja vanhoja Ottobren, joilla tehtyjä asuja täällä on ennenkin nähty. Ainoa huomioitava seikka noissa(kin) kaavoissa on valtavan iso kaula-aukko. Tässäkin pienensin kuminauhalla annettuja mittoja reippaasti ja sovituksen jälkeen vielä otin pätkän pois kuminauhasta.

Kutomishetket meillä Jälkeläisen kanssa on illalla myöhään, kun muut jo nukkuvat. Molemmilla olisi valmiitakin neuleita valmiina, kun vaan ehtisi kuvata... Pihatyöt myös kutsuu ja Hellu tänään näytti meille mallia haravan varteen nojaamisesta. Taas olisi saanut napattua loistavan kuvan, jos kamera olisi ollut mukana... Niinhän se on, että harvoin kamera ja loistava kuvapaikka kohtaavat. Palaillaan kuvien ja käsitöiden kera sopivalla hetkellä...

Aurinkoisia kevätpäiviä!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Pääsiäistä siilin kera!

Pääsiäistä olemme viettäneet Lempiksen ja miehensä vieraina. Käsitöitä tietenkin tehty ahkerasti, mutta esitelläänpä ensin piikikäs Pääsiäisvieras.

Illansuussa menimme pihalle Lempiksen kanssa tarkoituksena kuvata ompelemiani tunikoita. Ulko-ovelta huomasimme siilin tulevan rappusia pitkin sisällepäin... Minä kiireellä kuvaamaan siiliä ja Lempis hakemaan kissanruokaa siilille. Siili sai ruokansa ja me päätimme siirtää kuvauksen sisätiloihin, jotta siili sai ruokarauhan.
Lempiksen ja miehensä pihassa on siili(pariskunta) jo muutaman vuoden asustellut ja heille Lempiksen mies on tehnyt hienot talviasuttavat talot. Tänään täällä ollessamme pilkahti ensimmäistä kertaa iltapäivällä aurinko, liekkö aurinko herättänyt siilinkin. Lunta on kuitenkin vielä reippaasti maassa.


Eilen aloin "tuunata" Lempikselle tunikaa kirppislöytö kotitakista. Alkuun leikkasin takista sivusaumat ja irrotin hihat. Ompelukoneen kanssa tuli ensin pientä ongelmaa ja sitten isompaa ongelmaa. Isompi ongelma oli se, kun pakki jäi päälle. Huolittelin kyllä peruuttamalla ja jo mietin, miten kääntää kone, että voisi ommella peruuttaen... Reippaina siskoksina kuitenkin pistettiin ompelukonekorjaamo samantien pystyyn ja purettiin kone... Puhdistuksen, öljyämisen ja pienten teknisten korjausten jälkeen kone kasaan ja eikun ompelemaan! Nyt Lempiksen kone kehrää kilpaa kissojen kanssa ja ommella voi myös eteenpäin.


Ja yläkuvassa tunikaksi tuunattu kotitakki Lempikselle. Tähän ompeluun olen tyytyväinen.


Sen sijaan tästä ei tullut niin onnistunut ompelus, vaikkakin ihan kiva tunika. Kangas tässä oli uutta ja kaavan piirsin vanhasta SK:sta. Tuollaista halkiota en ole vähään aikaan tehnyt ja ohje oli enemmän kuin epäselvä. Aikani kääntelin, vääntelin ja loppujen lopuksi sain siitä päällepäin suht kelvollisen näköisen.

Lempishän on ahkera kutoja, joten sohvalla ollaan siskokset istuttu vierekkäin puikkoja heilutellen... Liivi (se toistaiseksi hys hys) on edennyt lähes valmiiksi. Vähän olisi tarkoitus vielä iltasella piirrellä kaavoja Lempiksen lehdistä mukaan. Huomenenna kääntyy taas nokka kohti kotia ja "se Pääsiäinen, jolloin ompelukone purettiin" siirtyy historian puolelle. Pääsiäistä ollaan täällä vietetty jo monia, monia kertoja, joten traditiohan tämä jo on.

Jonkin verran ehdin käydä toivottelemassa blogeissa Hyvää Pääsiäistä, paljon en kuitenkaan ole koneella täällä ollut ja monille, monille jäi toivotukset laittamatta. Kaikille Teille toivotan Hyvää Pääsiäisajan loppua ja aurinkoisia kevätpäiviä!


keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Pöllö tuli taloon!


Kiirastorstaissa ollaan ja olo kuumeen/flunssan puolesta normaali, eli tauti taittui nopeaan. Kiitoksia Matleenalle paranemisenergiasta, se toimi hyvin! Eilen kudoin, eikä yhtään purkamista, takakappale liivistä viittä vaille valmis. Jaksoin jopa ommella Hellulle tunikan, niihin palataan myöhemmin...

Yllä toppi Novitan uudesta lehdestä malli 71. Onko joku Teistä tehnyt tuon mallin? Joko minä en osannut lukea ruutupiirrosta tai sitten siinä oli virhe. En kuitenkaan kuluttanut aikaa tutkimiseen. kun oli niin hirmuinen himo kutoa vaan eteenpäin. Niinpä tein pitsineuleen loppuun niinkuin hyvältä tuntui. Ihan hyvältä tuo näyttää noinkin. Lankana topissa on Patonssin 100%cotton. Tenneseetä vastaava lanka jopa metrimäärältään, mutta paljon mukavampi neuloa, ilmeisesti tiukempi kierre ainakin langassa on. Puikkoina oli 3,5 Adit. Hyvä yhdistelmä, lanka liukui melkein itsestään puikolta toiselle. Kooltaan pusero on noin 38-40. Päällä kuvaaminen ei innostanut, kun muutoinkin palelin villatakkien alla. Varmaan kuva vielä tulee ja ehkä teen toisenkin...


Taannoin voitin Sykeröitä ja silmukoita blogikisassa ja tiistaina pöllö tuli taloon (langat myös).
Tuo pöllö vei kaikkien sydämen, eli meillä käydään taistoa pöllöstä. Meinasin pistää omaan käsityösalkkuuni, mutta, mutta... Nuorimmainen omi pöllön yöksi viereensä ja uhkasi ottaa Pääsiäisreissulleen mukaansa... Onneksi Minna lupaili julkaista ohjetta pöllöön!
Mukana oli myös ihanaa vaaleanlilaa pehmoista lankaa (Carmen) ja namia. Langoista tulee huivi, sellainen kaulanmyötäinen, niin pehmoista lanka on.
KIITOS vielä kerran!

Tänään vuorossa on vähän leipomista yms. Pääsiäiskoristeet kaapissa edelleenkin, enkä taida esiin ottaakkaan. Huomenaamusta lähdetään viihdyttämään sukulaisia, joten kun ei tähän mennessä ole kotiin pääsiäiskoristeluja tehty, niin ei tehdä enää. Pääsiäisen jälkeen tarkoitus olisi kotia muutoin keväisempään ilmeeseen, siis ikkunapesua tiedossa...

Rauhallista kiirastorstai-iltaa!

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Ja näin heiluu helmat...


Sunnuntain juhlissa mekko oli Hellulle sopiva ja neiti tepsutteli ympäriinsä helmat heilahdellen!
Muutenkin juhlat olivat onnistuneet. Niin, itselläni oli siis puku samasta kankaasta kuin Hellulla, malli tosin hivenen "aikuisempi", eli uuden Ottobren malli 16 ja siihen Revontulihuivi harteille. Mekkojen ompeluhan sai innostuksen nimenomaan tuosta huivista, johon sopivan väristä mekkoa ei kaapista löytynyt, mutta kangas löytyi. Yrittelen vielä kuvata niitä yhdessä, juhlissa kamerallani olevissa kuvissa ei oikein onnistuntutta otosta ollut.

Ja sunnuntai oli päivä, jolloin en kutonut yhtään silmukkaa!

Maanantai-iltana jo jaksoin puikkoja alkaa heiluttaa, mutta neulottuani n. 25 cm takakappaletta (lahja liivi olisi tarkoitus tehdä, joten en kuvia ja enempiä puheita vielä pidä), totesin työstä tulevan liian leveän ja harmissani päätin säästää purkamisen tiistaille.

Tiistai tuli ja kuume kanssa! Onneksi sain lääkkeellä kuumeen nousun pysähtymään, mutta alkuillan makasin sohvalla, enkä jaksanut edes purkaa. Loppuillasta olo hivenen parani (lääkkeiden ansiosta) ja jaksoin purkaa edellsen illan kutomuksen ja sainpa uuttakin vähän aloitettua. Se "hyöty" purkamisesta oli, että päädyin toisenlaiseen, mielestäni kivempaan malliin ja sainpa vielä neronleimauksen pieneen, mutta hauskana pitämääni yksityiskohtaan. Mutta näistä sitten enemmän tulevaisuudessa...
Parasta tiistaissa oli blogivoittopaketin Sykeröitä ja Silmukoita blogista. Valitettavasti mulla on kuvien siirrossa kameralta pientä teknistä ongelmaa, mut pian saanen kuvaakin paketista.


Tänään olo on vielä kurja, mutta jossei taas tarvi alkaa purkamaan (toivottavasti ei), niin jaksaisi edes puikkoja heilutella muutaman kerroksen...

Kutomisiin!

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Hellun pyhämekko!


Pikainen päivitys, juhliin valmistautumisen keskeltä:
Eli Jälkeläiselle ja Teille muille kuva huomisen päivän mekkoehdoitukseni Hellulle.
Ja kaikenlisäksi kuvasin vinoon...

Hellun mekko on tehty mun oman juhlamekon loppukankaasta (jonka esittelen, kunhan saan kuvautettua päälläni, se kun ei näytä yhtään miltään henkarilla...). Ensin ajattelin tehdä pallohelman, sitten päätin tehdä vielä "helmirypytyksiä" helmaan ja kun niitä tein tuli lisäidea ommella kukka ja helmiä edustaan... Onneksi edustan helmiä ei ollut enempää... Näitä ompelin viimeyönä puolenyön jälkeen ja sen kyllä huomaa... Olalle ompelin nepparit ja niiden päälle helmet.
Tästä parempia kuvia Hellun päällä, jos on sopiva...

Meillä on huomenna juhlat, joten touhua piisaa...
Seuraava bloggaus odotettavissa joskun juhlien jälkeen...

Hyvää viikonloppua!

torstai 2. huhtikuuta 2009

Maaliskuun yhteenveto!

Huhtikuun alku toi onneksi jo lämpimimpiä ilmoja ja keväisiä tuulahduksia!
Jo maaliskuun lopussa alkoi neuleet keventyä ja puuvilla pääsi puikoille.
Huhtikuussa varmaankin neulon puuvillaa pääasiassa ja ensimmäinen huhtikuussa valmistuva neule on jo hyvässä mallissa, eli uusimmasta Novitasta malli 71. Siitä ja muista käsitöistä lisää myöhemmin. Kuvia ei uusia ole, joten tyhjennetään vain tuo "kuukausineulelaatikko" odottamaan uusia valmistumisia.

Maaliskuussa valmistuneet:

  • Lapsen villatakki Plumaa 200g
  • Pusero Tenneseetä 350g
  • Tunika Novitan Marinea reilu 350g
  • Yllätystakki sekalaisia puuvilla-ja bambulankoja yht. reilu 200g
  • "Kolmiulotteinen huivi" Plumaa reilu 50g
  • Hellun sukat 50g
  • Hartialämmitin Pirtin Kehräämön villasilkkilanka (50/50) 200g
  • Omppu-huivi deppie Bliss Stellaa 100g
  • Revontuli-huivi 150g Viron villaa
  • Villatakki Big Nepal 600g
  • Kevätpäiväntasausyllätyshuivi Pirtin Kehräämön karstavilla 500g
  • Siili-lapaset Isoveikkaa ja Cancania 100g
  • Siili-lapaset Osloa ja Cancania 100g
Yhteensä 2 kg 950 grammaa!

Kaikki tämän alkuvuoden kuukaudet olleet aika tasaisia, saas nähdä, miten jatkossa...

Kutomisiin!