perjantai 16. huhtikuuta 2010

Basilika-huivi!


Pääsiäisen aikoihin Kaisa haki koeneulojia huivilleen ja minäkin pääsin testaamaan ohjetta.

Huivia oli ilo neuloa ja malli pitää mielenkiinnon yllä. Huivi aloitetaan ylhäältä keskeltä ja lopuksi neulotaan reunukset, jotka yhdistyvät alhaalla kolmen puikon päättelyllä. Täällä on toisten testineulojien Seijan ja Inkerin huivit nähtävillä. Kaisalta tulee ohje huiviin ja voin suositella huivin neulomista. Kiitokset Kaisalle, kun sain olla mukana testaamassa!

Omassa huivissa lankana on Pirtin Kehräämön liukuvärjätty, jota kului 150 grammaa, 5 mm Adeilla neulottuna.


Huivi valmistui jo viikko sitten, vaikken sitä pystynytkään aiemmin bloggaamaan.
Tämä jäi viimeiseksi huiviksi, jonka päällä Jakke nukkui huivin ollessa pingoituksessa. Ehkä kuvissa näkyy muutama venynyt silmukka, jotka olivat tarttuneet Jaken kynteen... Nämä silmukat saavat jäädäkkin huiviin ja huivi jää omaan käyttööni suru-huiviksi. Kiedoin oman villaisen Revontuli-huivini Jaken ympärille lämmittämään mullan alle ja muistoksi yhteisistä hetkistämme. Sitä huivia olin talven käyttänyt sisälläkin harteita lämmittämässä ja monen monet kerrat Jakke oli tapansa mukaan lutkuttanut huivia kaulallani.


Lämpimät kiitokset Teille kaikille myötäelämisestä surussa!

21 kommenttia:

Sufferiina kirjoitti...

Kaunis huivi ja malli. Liukuvärjätyssä langassa on "sitä jotain".

Marjut kirjoitti...

Lämmin osanotto Jaken poismenon johdosta.

Kaunis on huivisi.

Sinikka kirjoitti...

Kaunis huivi:)

Lämmin osanottoni Jaken poismenon johdosta.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kaunis huivi on, niin kuin näytti olevan muutkin "koeneulokset"! Ohjetta odotellessa.. ;o))

Sude kirjoitti...

Kaunis ajatus, mihin käytit revontulihuivisi. Minäkin olen monta kissaa haudannut ja kauniisti laitellut jonkun mieluisen vaatteen sisään. Kissattomat ei tämmöistä asiaa ymmärrä.
Uusi huivisi on todella kaunis ja toivottavasti lämmittää sinua itseäsi.

Neferi kirjoitti...

Nätti lanka sekä malli ja hyvin toteutettu huivi.

Teitpä kaverille hienon teon, kun käärit huiviin.

Mari kirjoitti...

Kaunis huivi!

Jaksamisia ja osanottoni!

Omppumato kirjoitti...

Ihana huivi, niin kauniin värinen ja muutenkin kaunis.

Hepsi kirjoitti...

Kaunis huivi!
Osanottoni!

Inkeri kirjoitti...

Nätit värit. Jotenkin me on luettu ohjetta eri tavoin, keskuskuvion reunat on erinäköiset.

Pirena kirjoitti...

Ihanan kauniin värinen on huivisi, minä niin tykkään ja malli on nätti.
Osanottoni kisun menetyksen johdosta. Meilläkin on kahdesta kisusta jouduttu luopumaan tässä viiden vuoden sisällä, 7- ja 1-vuoden ikäisistä. Surullista se aina on, kun niihin on niin kiintynyt.

RANTAPUIKKO kirjoitti...

VAU, onpa kaunis huivi ja väritys langassa on kaunis!!!
Osanottoni suruunne.

Susu kirjoitti...

Voi miten kaunis! Tuo pitää ehdottomasti saada neuloa sitten ohje on saatavilla!

Kaunis ajatus, että revontuli lämmittää Jakkea kissojan taivaassakin. Voimia Sinulle!

Kangaskasa kirjoitti...

Upea huivi!

juuli kirjoitti...

Kaunis huivi, reippaat värit tuovat siihen oman pikantin lisänsä.

vesimiesneuloo kirjoitti...

Todella upea huivi!!))

Kaisa kirjoitti...

Voimia edelleen toivotan, ikävä on takuulla valtaisi!

Ohje on nyt julki blogissani.

Flikka kirjoitti...

Kaunis huivi ja kauniit värit.

sirimi kirjoitti...

Kaunis huivi ja ihanat värit!

Mammutti kirjoitti...

Kiitokset Teille huivikommenteista ja osanotosta Jaken poismenoon ja ikäväämme!

xante kirjoitti...

Tosi kaunis huivi ja ihana väri:)