keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Hellun haalari!

No niin, julkaistaan nyt nämä Hellun villahaalarin kuvat, vaikka kuvat hassuilta näyttäävätkin...
Kuten edellisessä bloggauksessa sanoin pieni villahaalari näyttää suloiselta ilman lastakin, isommasta koosta ei voi sanoa samaa... Ehkä saadaan tulevaisuudessa kuva puvusta Hellun päällä. Mitään käsitystä puvun sopivuudesta ei ole, mittoja katseltu vähän sieltä ja täältä... Malli on oma, mittoja ja silmukkamääriä kurkittu useammastakin paikasta, Ullassa oli Menninkäisen villapuku, josta otin osviittaa ja esim. vetoketjulista on siitä.

Aloitin haalarin tekemisen syyslomalla ja iltasella ja kun ei kummempia suunnitelmia raidoituksen/kuvioinnin/minkään muunkaan suhteen ollut, tein lahkeet kuuden kerroksen korkuisin raidoin, lisäysten mukaan. Valaistus siellä ei ollut paras mahdollinen, joten näin ei tarvinnut tihrustaa lisäyskerroksia. Loppu raidoittelu menikin sitten beigen langan riittämisen merkeissä. Hihojen raitojen jälkeen beigeä oli n. 20 cm pätkä, vähän oli jännitystä ilmassa toista hihaa kutoessa. Haaalari on tehty pyörönä ja ommeltavaa ei jäänyt kuin haarasauman yhdistämisen verran.

Arvioitu koko n. 98 cm. Lankana Oslo, menekki 400g ja 3,5 mm Adeilla neulottu.
Oikean mittainen vetoketju löytyi omasta varastosta.


Tästä kuvasta tulee mulle mieleen broileri. Varsinainen mielleyhtymä, heh

Lämpötila näyttää lähes kymmentä astetta plussaa ja vettä sataa, joten pikapakettina ei tarvinne haalaria lähettää Hellulle. Saapi haalarin, kun tulee mummilassa käymään. Saa nähdä, millainen talvi saadaan, eli onko villahaalarille käyttöä...

Villahaalareista mieleen tuli Henkalla nyt käytössä oleva haalari ja langan laadun heikentyminen Novitalla. Henkan haalarin neuloin toiseksi nuorimmalle tädilleen joko vuoden -96 tai -97 Seiskaveikkalangasta (onneksi oli vihreä lanka). Haalaria käytti siis kaksi tytärtäni ja kovassa käytössä oli ja pesukertoja kymmeniä. Edelleenkin haalari on siistin näköinen, lähes nyppyyntymätön. Nykyään Seiskaveikasta tekemäni vaatteet on viimeistään ekan pesun jälkeen ikivanhan näköisiä, nyppyisiä tekeleitä. Jos vielä jostain vanhaa Seiskaveikkaa saan, niin sitä ostan, uutta en. Sama homma tuntuu/kuuluu olevan muissakin Novitan langoissa. Tästähän on paljon puhuttu blogeissa ja foorumeilla, tämä oli omakohtainen kokemus ja mielipide.

Loppukevennyksenä Sonffi ihmettelemässä ikkunassa, kun koirat (ed. bloggaus) tulivat ensikerran pihaan!

10 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Haalari on varmasti hyvännäköinen käyttäjänsä päällä.

Mitä mahtaakaan kisulin pään sisällä liikkua:)

Tess kirjoitti...

Ihanan värinen haalari! Hih, kaiketi väristä ja lahkeiden asennosta johtuen mulle tuli kuvista mieleen pieni sammakonpoika :D Mutta joo, pikkaraiset neuleet on näppärä kuvata ilman malliakin, isommat taas näyttää kummallisen venähtäneiltä.

Novita Tennessee ja Bambu on mun mielestä hyviä lankoja, mutta nuo villasekoitteet on kieltämättä aika heikkolaatuisia.

MariJ kirjoitti...

Kivan värinen haalari!

Zelda kirjoitti...

Komea on haalari, kerrassaan. Sonffi on ihana ja mainion tomera ilme kuvassa:)

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Hauskan näköinen haalari. Minullekin siitä tuli heti sammakko mieleen.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa hyvä ja lämmin haalari.

Hepuli kirjoitti...

Söpis haalari :) Joskus näyttävät ihan hassuilta ilman sisällystä mutta sisällys varmasti korjaa asian :) Söpis kisukin!

Matleena kirjoitti...

Nätti haalari Hellulle! :) Muistuipa tuosta mieleeni raitahaalari, jonka tein pojalleni hänen ollessa pari-kolme vuotias. Oli eri mallinen ja -värinenkin, mutta raitaa ja vetskariedessä. Sen tein neulekoneella, joka meillä oli yhteisenä kolmen naisen porukkaan. Marleena oli muuten yksi osakas. Kone on vieläkin tallessa, mutta ollut jo kyllä yli 20. vuotta käyttämättä. ;) Pitäisi ehkä joskus kaivaa esille ja testata, vieläkö toimii.

Täälläkin sataa vettä ja on oikein harmaata ja sumuista.

Susu kirjoitti...

Hauska haalari ja käyttöä varmasti on kun lupaavat vuosisadan kylmintä talvea. Mulle tuli kuvasta mieleen männävuosien tiputanssi:-)
Tomera ilme Sonffilla eikä ihme jos kerran koiria!

Saareen on päästy ja Tassu tuonut ekan hiirensä näytille...

Kiva kun kävit!

Mammutti kirjoitti...

Kiitoksia "tipusammakko" puvun kommenteistanne! Matleenan kirjoituksesta tuli mieleen, että on mullakin neulekone (autotallissa), viisitoista vuotta taitaa olla siitäm kun viimeksi käytin sitä. Koneella saisi nopeasti, mutta siinä joutuisi neulomaan pahassa asennossa (mun kropalle), joten jatketaan puikoilla...