torstai 23. joulukuuta 2010

HYVÄÄ JOULUA!

Kinkku on uunissa, lahjat paketoitu, koti siisti (tosin vain päällisin puolin), kuusi koristeineen paikoillaan, eikä vielä huomattu mitään puuttuvaksi tai unohdetuksi. Nyt saa Joulu tulla!

Sonffille nuorimmainen ompeli oman tonttulakin ja lakkimallin hommat väsytti Sonffin. Vaan kylläpä sitä on jo pikkuisen riemuittu joulukuusesta ja koristeista Soodin kanssa. Nyt kissat nukkuvat autuaasti masut täynnä, vaan aamuyöstä uunista tulevat kinkun tuoksut varmaan saa kissat heräämään ajoissa...

Päivällä Soodi maisteli joulukuusta, ihan varmuuden vuoksi vain tarkisti, maistuuko kuusi hyvälle. Ja päivällä koristellun kuusen alimmat koristeet on jo, miten sen nyt sanoisi, "pikkuisen pois paikoiltaan". Meilläpä ei koskaan ole ollut näin tuuheaa kuusta, joten mitä sitä piilottelemaan koristeiden alle...

Neulojan joulukuusi!
Metallisen kartion päälle neuloin todellisesta retrolangasta ja hapsulangasta "kuusen", sisällä jouluvalot, todellinen Joulunodotusneulomus. Valitettavasti hapsulankaa oli liian vähän tai sitten kartio liian iso, viimeiset kerrokset tein ilman hapsulankaa ja jouduin venyttämään neuletta vähän liikaa. Mutta niin mukavalta näyttää, että ensijouluna vois antaa tälläisiä joulukukkana. Vaikea kuvattavahan tämä on, sisällä tavalliset joululamput nyt, Joulun jälkeen alennsumyynnistä ostan pienet ledivalot ensivuotta varten.

Kovasta pakkasesta huolimatta nuorimmainen teki takapihalle kynttilöistä tekstin:
PÖÖ
Osa jo ennätti sammua ennen kuvaamista, vaan sanomattoman kaunista oli kynttilämeri upotessaan valkeaan puuterilumeen.
Ämpäriin tehtävien jäälyhtyjen teko onkin vaikeampaa, kuin uskoisi, ainakin mulle. Monta yritelmää on pihalla, vaan jokainen haljennut... Vielä on ämpäri pakkasessa, josko huomenna yksi ehjäkin lyhty saataisiin. Eipä silti, kyllä me tykätään rikkinäisistäkin lyhdyistä. Maito-ja mehutölkkeihinkin innostuin "jääpaloja" tekemään, kun kerrankin pakkasta piisasi Joulun alla. Muutama mehupurkin jääpala, tai tiiliähän nuo enemmänkin ovat, päätyi pitämään lintujen lyhtyä pystyssä. Maitotölkkien tiilistä tehdyssä pesässä ulkotuli paloi kauniisti pitkälle iltaan.
Huomenna laitetaan pihalle enemmänkin tulija, niin pukki näkee tulla. Joulujännitystä on ilmassa, pian pukki tulee...

OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUN AIKAA!


16 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Oikein mukavaa joulua teille myös!

Pelagia kirjoitti...

Ihana neulojan joulukuusi! Omiakin hapsulankoja on pitänyt jo parina jouluna "uhrata" kranssiin, mutta aikeeksi on vielä jäänyt...
Oikein hyvää joulua!

WeirdRockStar kirjoitti...

Hyvää ja rauhallista Joulua Sinulle ja koko perheellesi!

Inkeri kirjoitti...

Hyvää Joulua!

Päivikki kirjoitti...

Rauhallista joulua siulle ja perheellesi!

Ihana tuo neulottu kuusi!

Neferi kirjoitti...

Rauhallista joulua :)

Kaisa kirjoitti...

Syttyy ikkunalla joulunvalot
loistaa tähdet, tuoksuu joulupuu.
Hangen alle peittyy maat ja salot.
Kiire mainen hetkeks’ unhoittuu.
Avaa sydämesi joulun tulla
etsi todellista joulun tunnelmaa.
Huolet maalliset vaik ois sulla
joulurauha mieles valloittaa.

Ihanaa joulua!

Anneli kirjoitti...

Rauhallista ja tunnelmallista joulun aikaa Sinulle ja perheellesi !

Leena kirjoitti...

Kiitos ja samoin sinulle rauhallista joulua!

Matleena kirjoitti...

Riemullista joulujuhlaa sinnekin!

Sude kirjoitti...

Voi mikä karvaläjä tuo Sonfikin on :D. Meillä kissat kiipeilevät kilpaa muovikuusessa ja kaksi oksaa on jo saatu poikki. Eihän ne kestä aikuisten kissojen painoa:) Oikein mukavaa ja lämmintä joulumieltä sinne teille ja Sonfille haleja!

Täti Sininen kirjoitti...

Hyvää Joulua!

Äipän touhut kirjoitti...

Rauhaisaa Joulua !

sanna kirjoitti...

Hyvää ja Rauhallista joulua!

Sinikka kirjoitti...

Rauhallista Joulua!!

Sartsa kirjoitti...

Tosi kiva karvakuusi! Taas uusi idea. En oo ainakaan missään nähny ennen. Minulta jäi paperinarukranssikin kesken. Valotkin käytin ihan muuhu tarkotukseen. Ens vuonna sitte uus yritys.
Kova oli pakkanen hautausmaalla käydessäkin. Käyää aina illalla aika myöhään. Muutaman asteen oli sentään aamusta lauhtunu.
Leppoisaa ajankulua!