lauantai 19. helmikuuta 2011

Jääkukka-huivi ja ei niin kiva kaulan kapistus!

HHV 8 on Jääkukka-huivi Ullaneuleesta.
Mallia olin katsellut muutaman kerran sillä silmällä, mutta joku muu malli oli kuitenkin päätynyt puikoille. Jääkukan vuoro tuli vihdoin viimeviikonloppuna. Malli yllätti totaalisesti Hullun Huivintekijän! Ensinnäkin mallineule oli mukavaa ja selkeää neuloa, mutta todellinen yllätys iski pingoitusvaiheessa: Kuvio on todella kaunis! Tällä mallilla neulotaan vielä huivi (huiveja).

Keskiviikkona yritin kuvata huivia ulkona. No, luonnonvalkoinen huivi lumen keskellä, ei siinä kuvio pääse oikein esiin. Talven suosikkiesine lumikolakin sai toimia huivin taustana. Monissa paikoissa kuvauksista huolimatta mallineuleen kauneutta en saanut mieleiselläni tavalla esiin. Mutta, suosittelen mallia lämpimästi.
Tein huivin tuntemattomasta villalangasta, jonka epäilen olevan merinoa. Lankaa kului n. 150 grammaa (eikä enempää olis ollutkaan) ja 4 mm puikoilla neulottu. Kokoa huiville tuli reippaasti, leveyttä liki kaksi metriä ja korkeuttakin n. 90 senttiä.

Ja onneksi kuvasin huivin keskiviikkona, muuten olisi kuvaus siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Torstaina auto lähti käsistä ja päädyttiin tolppaparkkeeraukseen. Nyt on kaulassa niskatuki, josta en ota kuvaa (ei kovin pukeva "asuste", kaksoisleuan lisäksi tuplaposket). kun kotiin sen kanssa hoipertelin, ei Sonffi muutamaan tuntiin uskaltanut tulla lähellekkään, niin kamala oli näky. Auto meni ihan rikki, itse taisin selvitä kohtalaisen hyvin. Jokapaikka tietenkin kipeänä, päänsärky ja huimaus ovat pitäneet pääasiassa pitkällään ja vasemmassa silmässä näköhaittoja, muttei murtumia niskassa. Että se oli semmoinen torstai!
Nyt ei sitten juurikaan olla netissä, eikä kudota mitään monimutkaisempaa (ei voi kaavioita seurata) ja muutenkin ollaan ihan hissunkissun. HHV juttuihin palataan heti, kun jaksetaan ja kyetään. Neulokaa Te huiveja silläaikaa...

Arvaatte varmaan, mikä kuvassa on!
Hyvää viikonloppua ja ajakaa varovasti!


23 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Voi että osaakin olla kaunis huivi

Neili kirjoitti...

Ihana huivi , mutta ei ollenkaan niin ihana uutinen. Toivottavasti kivut ja jumit pysyvät aisoissa ja pääset pian puikkoja pyörittämään.

-maria- kirjoitti...

UPEA huivi! Ja valkoinen sopii tosi hyvin tähän malliin.

Voi kurjuus toiselle uutiselle! Onneksi ei kuitenkaan pahemmin käynyt - peltiähän kyllä saa aina uutta. Pikaista toipumista!

Zelda kirjoitti...

Hui sentään, mitä on sattunut! Nyt sitten lepoa ja malttia toipumiseen. Huh - onneksi ei käynyt pahemmin.

champagne kirjoitti...

Ihania huiveja, ei voi muuta kuin ihailla!

MariJ kirjoitti...

On kyllä kaunis huivi, valkoisena parhaimmillaan!

Seijasisko kirjoitti...

Ihana huivi. Tämä malli on ilman muuta yksi huivivuoteni huivesita.

Hui !!Onpas sulla ollut kova täräys!Pikaista paranemista.

TiinaR kirjoitti...

Erittäin kaunis huivi :) Onneksi ei käynyt pahemmin tuossa tärskyssä ja pikaista toipumista!

hillanen kirjoitti...

Pikaista toipumista sinulle.

Huivi on mielettömän kaunis, miekin oon vasta viimeaikoina herännyt tuon Jääkukan kauneuteen. Ehdottomasti tehtävien jonossa.

Neferi kirjoitti...

Todellakin hieno kuvio. Pingotus tekee yleensä ihmeitä.

Hyi, tuhma auto sillä lailla :), onneksi ei kuitenkaan tuon pahemmin käynyt...

TeSa kirjoitti...

Mahtava neule, upea!

Törmäämiset ovat vakava asia, ota iisisti. Terkuin 2 - vuotta saikulla kolahduksen jälkeen....

outi kirjoitti...

Uuh, mitä sulle on sattunut! Onneksi selvisit niskatuella, kuulostaa aika täräykseltä. Koetahan tointua!

Matleena kirjoitti...

Huivi on tosiaan kaunis! Pitääpä panna muistiin, ehkä tuollainen valmistuu vielä tänä vuonna täälläkin. :)
Tulipa mieleeni, ettei ollut tuo torstai kai toivoa täynnä, tai ainakaan se toiveesi tuskin toteutui. :(

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Kaunis ja niin ilmava huivi =D

Kisa kirjoitti...

Kaunis huivi ja pikaista toipumista!Onneksi ei käynyt pahemmin.

Sude kirjoitti...

Voi kamala, onneksi ei käynyt vielä pahemmin.
Huivi on tosi kaunis. Täytyy mennäkin kurkkimaan, olisiko malli minulle ylivoimaisen vaikea :)

Tess kirjoitti...

Kaunis huivi!

Voi ei, kävipä kurjasti. Niskavammat voivat olla tosi viheliäisiä ja pitkäaikaisia tuttavia. Toivottavasti sinulla on kuitenkin hyvä onni mukana ja toivut nopeasti.

Mammutti kirjoitti...

Kiitoksia Teille huivikommenteista ja paranemistoivotuksista!
Tänään on ollut sikäli parempi päivä, että jonkin aikaa on pystynyt touhuamaan, ennenkuin alkaa liikaa huipata. Kroppa on kyllä kipeä kuin, noh en nyt keksi vertauskohtaa. Pikkuisen alkaa pelottaa, kun vasen silmä ei meinaa normalisoitua. Mutta, olen kutonut, joten kyllä tästä vielä selvitään!

Susu kirjoitti...

Voi kamalaa! Toivottavasti ei käynyt pahemmin ja selviät rumien asusteiden avulla kuntoon.

Huivisi on ihana! Taas kerran.

Oma HHV:ni alkaa todellisella rimanalituksella mut kyl täält vielä joku oikea käsityökin syntyy!

Riikka kirjoitti...

Kaunis huivi kyllä ja uusi blogituttavuus =)

Marjut kirjoitti...

Voi kauhea, toivottavasti toivut pikaisesti!

Huivi on todella kaunis:)

Marleena kirjoitti...

Kertakaikkiaan upea huivi ja nopeasti vielä valmistunut! Olet sinä aikamoinen huivintekijä!!!

Kovasti paljon paranemista. Tais laittaa tuo Luoja sinut kunnolla levähtämään! Tsemppiä toipumiseen!
:-D

Oranssi kirjoitti...

Kauhea onnettomuus. Onpa hyvä ettei pahempaa sattunut.

Huivi on kyllä hieno. Olet nopea neulomaan.