lauantai 14. toukokuuta 2011

Tunnustusta!

Marilta sain tämän tunnustuksen!
Kiitos ja kumarrus! Tunnustus hivelee Mammutin mieltä!

Tunnustus tuli jo muutamia päiviä sitten, juuri samoihin aikoihin, kun Bloggeri alkoi "oireilla". Pikkusen hukassa huomasin olevani, kun useamman päivän ajan ei blogiin juuri päässyt tai saanut nauttia muiden blogeista. Itseltäni ei tekstejä ainakaan kadonnut, joten eipä mitään hätää. Tietoa ei ole, onko vielä tänään ollut ongelmia tai onko niitä tulossa. Jätän tällä kertaa tunnustuksen jakamisen ainoastaan blogissani ilmoittamiseen.

Tunnustuksen haluan antaa kaikille HHV-hulluttelijoille!



Täällä on tänäiltana vähän väsynyt, mutta onnellinen Mammutti.
Päivä meni kokonaisuudessaan reissussa kaupoissa. Tärkein kohde oli lankakauppa, josta mukaan lähti villoja kasvisoppiin, eli värjäystä varten. Muuten tunti toisensa perään kului ostoksilla nuorimman kanssa ja ajomatkat päälle, niin kotiin päästyä oli voimat loppu. No, ihan heti ei onneksi tarvinne kauppoihin lähteä. Kauniita tai edes sateettomia päiviä olisi toiveissa saada, että lankojen värjäys saadaan aloitettua...

Hyvää viikonlopun jatkoa!

6 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Kiitos HHV:een osallistujana saadusta tunnustuksesta! Vaikka minun hulluttelkuni ovat nyt "jäissä", mutta kyllä asia on mielessä pysynyt ja uusi rynnistys luvassa jossain vaiheessa. :)

Kylläpä muuten ihan kateeksi käy, kun olet taas päässyt käymään tuossa lankakaupassa, jonne minäkin haaveilen joskus pääseväni. On vain niin kaukana meiltä.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta. Upea kisuli tuossa kuvassa

Pirena kirjoitti...

Kiitos myös tunnustuksesta. En ole vielä ensimmäistäkään huivia saanut puikoille, mutta mietinnässä on kyllä monta mallia.
Niin kauniita huiveja sinulta valmistuu. Minäkin kävin eilen Susua moikkaamassa.

Neferi kirjoitti...

Onnea :). Kyllä lankaostoksilla väsyy .....se lankojen paljous ja valitsemisen vaikeus :)

Heleena kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta ja hullutus sen kun vain jatkuu...
Saimme lopulta pientä sadetta, tuulee ja on tosi koleaa, vain 7 astetta lämmintä.

Susu kirjoitti...

Kiitos visiitistä ja tunnustuksesta:-) Olipa hauskaa tavata myös Minimammutti! Saittekohan sopivaisia vaatteita hankituks?
Ylläoleva peitto näyttää taas NIIN koukuttavalta. Mulla on neljättä kertaa 400 silmukkaa luotuna siitä tosiohkasesta pellavasta. Jospa siitä syntyisi jo enemmän kuin nelä kerrosta tällä kertaa.