maanantai 31. lokakuuta 2011

Perunalaariin viimeisen kerran kävin Sukkasatoa viemässä:

Polvisukat juuri voittamastani Pöllö-seiskaveikasta, yksiväristä seiskaveikkaa lisänä.
Sukkien jalankoko on 39-40 ja pituutta riittää polviin ainakin.

Myös kahdet huovutetut tossut naisten kokoa 38-39 on valmistunut tällä viikolla.
Kuvaan pääsi vain yksi tossu toisesta parista, kun tossunnauhoiksi tarkoittamani kengännauhat oli liian lyhyet. Toinen tuon parin tossu on kuvaustossun sisällä muotoa antamassa. Nämä tossuparit on harjoittelukappaleita saumattomiin tennari/kenkätossuihin.

Kaikenkaikkiaan tänävuonna keräsin sukkasatoa 17 parin verran. Valtaosa aikuisten huovutettuja tossuja, mutta olipa mukana myös polvisukkia ja vauvantossuja.

Sarjassamme vitamiinikissat:

Täällähän oli kuva Sonffista samaisen mehun silloisessa pakkauslaatikossa.
Se laatikko palveli pitkään kissojen yhtenä laatikkona (meillähän on ympäri huushollia erilaisia laatikoita kissoja varten) ja mieluinen olikin. Laatikon mentyä huonoon kuntoon oli uuden laatikon vuoro ja kas kummaa, olivat laatikon mallia muuttaneet. Nyt laatikon pienemmissä sivuissa on vain reiät, eikä nuokaan mitkään isot. Mut kissat mahtuu rei`istä ja sehän on pääasia. Siellä sitten käydään vuoron perään nukkumassa.

Hyvää viikon ja marraskuun alkua!

perjantai 28. lokakuuta 2011

Reikälapaset!

Näiden lapasten idea on napattu jonkun ulkolaisen blogin kuvasta ja neulottu "oman pään" versiona. Idea on "kameralapaset", mutta neuloessa tuli mieleen, että näillähän on helppo myös kännykän kanssa touhuta.

Peruslapaset kaksinkertaisesta Regian sukkalangasta 3,5 mm puikoilla.

Etusormen kohdalle on tehty "reikä", josta etusormen saa helposti esiin ja sitten takaisin lapasen sisään lämpimään. Peukalon ja etusormen väliosuuden tein kierretyillä oikeilla silmukoilla, se mukavasti lisäsi napakkuutta tuohon kohtaan.

Peukalo on tehty niin, että osa yläpuolta on auki.

Nämä taitaa jäädä itselle kuvauslapasiksi, sillä nuoriso ei osoittanut minkään valtakunnan kiinnostusta lapasideaan. Minimammutti sentään lainasi käsiään kuvaukseen. Tietysti voipi ilmojen viiletessä tämäkin idea ottaa nuorisolla tuulta purjeisiin. Neuloessa kehittelin erilaisia variaatioita tästä perusideasta aina huovutettuihin versioihin asti.

Ja sitten varoitusosio:

Täällä kerroin lukeneeni silikonin laitosta tossujen pohjaan liukumisen estämiseksi ja siitä, miten omat tossuni odottelivat silikonin kuivumista. Eilen sitten säädetty kuivumisaika tuli täyteen ja pistin tossut jalkoihin koekävelyä varten. Tossut ei kyllä liukuneet lattialla ollenkaan, mutta silikoniverkosto irtosi viidessä minuutissa lähes irti, kuvassa irronnut verkosto, mitään siistiä kuviota en edes saanut pursotettua. Mutta eipä tarina lopukkaan tähän, sillä silikoni ehti liukastaa lattiat niiltä kohdin, joissa ehdin kävellä. Ja ne oli todella liukkaita kohtia, tasapuolisesti kaikki liukasteli. Lopputulos oli lattian pesu.

Ilmathan meillä suosii sienten kasvua ja sienestystä edelleenkin.
Tälläistä suppista en ennen olekkaan löytänyt, siinä on yhteen varteen kasvanut monen monta sienen lakkia (ne kuvat joissa varsi näkyi kunnolla, eivät onnistuneet muuten). Sieni oli kuin kukkakimppu:

Hyvää viikonloppua!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Käärmehuivi!

HHV-45 Käärmehuivi:

Tässä kävi kuten Sikamaisessa-huivissa, aloin tekemään kettua, mutta kesken neulomisen kettu muuttui käärmeeksi. Eihän sille mitään voi, jos näin käy, eihän!
Muutenhan tämä on samanlainen, kuin aiemmatkin kaikenkarvaiset eläinhuivit. Käärmeen kielen virkkasin huopuvasta langasta ja pyöritin pari kertaa pesukoneessa ja silmät on noita "valmiita silmiä".

Edelleen päässä pyörii niin monenlaista eläintä, joista haluaisin kaulaliinan tehdä. Ei voi mitään, näihinkin jäin koukkuun...

Lähikuva naamasta, eihän ole oikesti pelottava:

Soodin ja Sonffin ystäville heidän lomakuvat:

Soodi nautiskeli auringosta!

Matkat taittui melko hyvin Feliwayn ja tasaisen mahdollisimman vähäkurvisen ajon ansiosta. Nyt testattiin tarkoituksella erilaisten teiden vaikutusta heidän matkustamiseensa ja päädytiin siihen lopputulokseen, että suorat tiet on valttia, kannattaa kiertää mutkat kaukaa... Tiedoksi niille, jotka ei tiedä meidän, tai siis heidän matkustusongelmista, että matkustus on ollut kissoille ongelmallista. Feliway-suihke auttoi paljon asiaa. Perillä olo onkin jo viimekerroilla ollut heille helppoa, kun paikka on ollut sama ja sinne on sitten "kotiuduttu" samantien.

Sonffi päiväunilla toinen jalka kynneksellä, mutta niin rentona kissana!

Aurinkoista viikon jatkoa!

maanantai 24. lokakuuta 2011

Kasvivärjätyistä tällä viikolla:

Perunalaariin kiikutin tällä viikolla vain polvisukat ja yhdet tossut:

Polvisukat kokoa 39, lankana kasvivärjattyä Jannea.
Huovutetut tossut kasvivärjätystä villasta itselle. Niistä ei vielä ole kuvaa, koska kokeilen niihin silikonilla pohjaan tehtävien liukuesteiden toimivuutta ja parhaillaan silikonit kuivuu. Ne tossut on itselleni testikäyttöön, samoin meinasin nuo sukat omiin jalkoihini, mutta katsotaan tarvitseeko joku sukkia, ennenkuin otan ne käyttöön. Ihana sukkalanka tuo Janne on ja omien värjäilyjen neulominen on kivaa.

Muuten, onko joku lukijoista kokeillut silikonin laittoa tossujen/sukkien pohjaan liukumisen estämiseksi? Joskus jostain blogista(?) luin, et se olis toimiva systeemi ja eilen sit pursottelin tossun pohjat täyteen silikonia. Vähän kyllä epäilin silikonin pysymistä pohjassa, mut katsotaan ja kokeillaan...

Täällä on jalanlämmittimien lisäksi muutakin pientä valmistunut ja olihan viimeviikolla syyslomakin. Siispä iiiiso kasa kuvia odottaa läpikäyntiä, eli palataan muissa merkeissä lähiaikoina. Ihan muuta asiaa: Metsissä on edelleen paljon sieniä!
Suppiksia kävin sieltä poimimassa ja herkullisen keiton keitin osasta ja nyt perkaamaan loput.

Kaunista syysviikkoa!



maanantai 17. lokakuuta 2011

Pientä touhua!

Perunalaariin ei ollut tälle viikolle kuin kaksi tossuparia vietäväksi:

Vanhat tutut leppäkerttu-tossut tällekkin viikolle valmistui. Näiden tossujen koko n. 38, muuten samaa "lajia" kuin edellisetkin tossut.

Ihan kokeilumielellä ja ilman ohjetta tein nuo vauvan tossut hahtuvasta ja Regian sukkalangasta. Tossut tein niin, että ensin neuloin hahtuvasta tossuosan tasoneuleena ja ompelin saumat, sitten poimin tossun suusta silmukat, joilla neuloin resoriosuuden. Nämä oli ihanat ja nopeat tehdä, mieli tekis tehdä lisääkin, tosin lähipiirissä ei ole pitäjiä.

Muutakin huovutettua on toki valmistunut, mutta esimerkiksi nuorison suosimia mustia huovutettuja lapasia (missä ei saa olla mitään koristetta) en edes kuvailla ja bloggailla viitsi.

Valoa vessaan:

Tämän "Vesivaloneuletyön" neuleosuuden tein muistaakseni elokuussa, perjantaina vihdoin löytyi kaupasta pienet värittömät jouluvalot ja samana iltana ripustin tämän vihdoin vessanseinälle valaisemaan ja pehmentämään. Neule ja valot on kiinnitetty metalliseen ristikkoon. Värit ei kuvassa ole aivan kohdallaan, eikä työkään kuvassa ole oikein edukseen. Luonnossa näyttää paljon paremmalta ja tietenkin ulkona vallitseva valoisuus saa työn näyttämään aina vähän erilaiselta. Lanka tässä on Arabellaa, johon on käsin solmittu jos jonkinlaista lankaa, pörröstä paljetteihin.
Tästä minä tykkään ja nyt tietysti tekis meili tehdä huoneeseen jos toiseenkin samalla periaatteella neulevalotyö.

Lauantai-iltana oli kaunis, värikäs auringonlasku.

Kaunista syysviikkoa!

torstai 13. lokakuuta 2011

Sikamainen-huivi!

HHV-44, Sikamainen huivi, Hellun esittelemänä:

Kaikenkarvaisten aiempien pörröelukka huivien jatkoksi Sikamainen-huivi vuorossa.
Tästä piti tulla Kettu-huivi, mutta parin ensimmäisen kerroksen neulottuani huivi alkoi näyttää possulta. Mitäs siinä sitten enää voi, kun tehdä valmiiksi possuksi.

Samalla tavallahan tämäkin on tehty kuin aiemmat huivit. Toivottavasti kuvista erottuisi yksityiskohdat, ei mikään helppo kuvattava. Possulle virkkasin kärsän ja siihen napit sieraimiksi. Korvat roikkumaan silmien päälle ja häntä i-cordina, jonka solmin siansaparoksi. Kyllä oli taas vaihteeksi hauska tehdä elukkahuivia, erityisesti tuo viimeistelyvaihe oli suoraan sanoen sikamaisen hauska!

Ja aika monen pörröeläinhuivin jälkeen alkaa taas "oikeat" huivit houkutella, eli pitsiä puikoille pistämään pitäisi ehtiä. Niin moni muukin neulomus houkuttaa kyllä samalla tavalla. Erityisesti nuo huovutusjutut suorastaan vaatii päästä puikoille. Olen huovuttanut kymmeniä, kymmeniä neuleita, muttei se huopuneen lopputuloksen jännitys ole kadonnut mihinkään. Ja Teille, joita huovutuksen kokeilu kiinnostaa, kehotan rohkeasti kokeilemaan, tosin siihen(kin) jää helposti koukkuun...

Toissailtana Soodi ja Sonffi kävivät nukkumaan tavallistakin suloisempina!
On ne niin ihanat kissat!

Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Huovutettuja hattuja!

Yritin tehdä pienelle tytölle sopivaa Hello Kitty-hattua. No, tässä näette kaksi ensimmäistä yritystä:

Ensimmäisenä tein alakuvan hatun, jota Henkka esittelee. Ei siitä sitten tullut edes Hello Kittyä, vaan Luppakorvakoira. Hattu on Henkalle(kin) iso, mutta varmasti sopiva pää hatulle löytyy... Yläkuvassa hattu kakkonen, joka jo muistuttaa Hello Kittyä, edes jonkinverran. Kokoa oli kuitenkin vielä himpun verran liikaa, joten sopivaa päätä etsii tämäkin hattu.


Mutta kolmas kerta toden sanoi ja Hellun päähän sopivan hatun ehdin neuloa ja huovuttaa, ennen heidän lähtöään. Se hattu jäi kuivumaan ja odottamaan "naaman" pistelemistä. Nyt olis sitten sopivat silmukka- ja kerros määrät tiedossa, jääköhän hattuputki päälle...

Taannoin voitin Lindan blogista lankapalkinnon. Langat tulivat perille. Kiitos Linda!

Syksyistä viikonjatkoa!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Tossuttelut!

Perunalaariin valmistui tälle viikolle neljät tossut:

Vasemmalta oikealle:
PP-tossut (PirjoPupu-tossut), koko n. 39
Leppäkerttu-tossut koko n. 39
Luppakorva-tossut koko n. 42-43
Harmaat tossut koko n. 42-43

Kaikki tossut neulottu nelinkertaisesta hahtuvasta. Aika eläimellistä touhuahan tämä mun tossuttelu on, mut nyt vaan eläintossut innostaa...

Tyttärelle pipo kasvivärjätyistä langoista.
Tytär alkoi valita mieleisen värisiä lankoja kesän värjäysten laatikosta, vaan eipä se värien valinta ole helppoa. Kasvivärjätyissä melkeinpä kaikki värit sopii yhteen ja itse törmään tähän aina valitessa värejä... Muuten pipo on ihan peruskauraa, 3,5 mm puikoilla, silmukkamääräkin oli sopiva kerrasta, vaikka ihan mutu-tuntumalla silmukat loin. Lankoja kului yhteensä 100g.

Eilen oli upea ilma ulkoilla Hellulla ja Henkalla, vaikka kuvista vois päätellä kurjaa olevan... Onneksi kauaa ei kerinneet mököttää, kun taas yhdessä leikki maistui.
Tänään ei ulos taideta päästäkkään, kun vettä sataa kaatamalla. Tai no, ehkä me hetkeks mennään, onhan lapsilla sadeasut suojaamassa, Mammutti vaan kastuis...

Vieläköhän sade kasvattaa sieniä!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Syksyn satoa!

Syyssunnuntain tervehdys mammuttilasta:

Viimeviikolla kuvatut ja jo neulomisosuudeltaan loppukesästä valmistuneet lapaset sai syyspihlajaista koristetta neulahuovuttamalla.

Muitakin pikkujuttuja on toki valmistunut ja bloggaillaankin, kunhan ehditään... Mammuttila on parhaillaan mummila, eli touhua riittää. Eilen pääsi Hellu ja Henkkakin taas sienessä käymään ja syksystä muutenkin nautittu. Niin ja veriseitikeillä olen värjännyt lankoja monta satsia, parhaillaan seitikkisopassa on väriä saamassa uusi "unirätti" Hellulle.

Kiitokset ihanista kommenteistanne huovutetuista tossuista. Viimeisimmät tossut yritän ehtiä kuvata ja nakata Perunalaariin huomenna.

Tämän komean kokoisen kanttarellin löysin keskiviikkona:

Aurinkoista sunnuntain jatkoa!


maanantai 3. lokakuuta 2011

Tossutellaan lehtisateessa!

Viikon tossukuorman kävin äsken Perunalaariin nakkaamassa:

Nyt on "tossuputki" pikkuhiljaa käynnistynyt. Tossut on kaikki huovutettuja, täysvillaisia.

Leppäkerttutossut, koko n. 37. Pupu-tossut kokoa n. 39. Lilat-tossut virkatulla kukkakoristeella, kokoa n. 39. Ruskeat tossut kokoa 42-43. Punaiset tossut, joissa erikseen huovutettu kukkakoriste kokoa 39-40.

Syyskuun viimeisenä päivänä satoi lehtiä tuulenpuuskien lennättämänä. Ensin sain "sadekuuron" vahingossa päälleni ja samantien säntäsin kameraa hakemaan. No, siinähän kävi tietenkin niin, että sain seisoa hyvän aikaa pihalla kamera valmiusasennossa, ennenkuin seuraava puuska pisti lehdet lentämään. Lopulta alkoi puuskia tulla vähän väliä. Edellisessä bloggauksessahan on saman päivän illan auringonlaskusta kuvia, mahtavia värejä taivaalla näkyi. Nyt ollaankin jo normaalissa syyssäässä, vettä sataa kuin saavista kaatamalla. Tänään ei mennä sienimetsään. Tähän asti siellä on päivittäin piipahdeltukkin ja saalista saatu runsaasti, niin syötäviä sieniä, kuin lankojen värjäykseenkin. Veriseitikeillä olen nyt useamman lankaerän jo värjännyt, kuivumassa ovat vielä langat, joten kuvia myöhemmin lisää. Edellisen bloggauksen lopussa on kuva ensimmäisestä värjäyserästä märkänä ennen pesua.

Loppuun syyskuun neulomusten yhteenveto:

  • Huovutettu Hello KItty-hattu villaa 150g
  • Huovutettu Hello Kitty-hattu, villaa 200g
  • Huovutetut lapaset Naturgarnia 150g
  • Huovutetut lapaset Naturgarnia 100g
  • Huovutetut pupu-tossut villaa 150g
  • Huovutetut tossut Naturgarnia 150g
  • Huovutetut tossut villaa 150g
  • Huovutetut tossut Naturgarnia reilu 100g
  • Punakettukakkonen, hapsua ja puuvillasekoitetta yht. 350g
  • Huovutetut tossut hahtuvaa 100g
  • Kalakakkonen, hapsulanka ja puuvillasekoite yht, 300g
  • Osittain huovutetut hattivatit, hahtuvaa ja villasekoitetta reilu 100g
  • Kettutyttö yht. 250g
  • Huovutetut tossut villalankaa 150g
  • Kaulahuivi Cascdea 100g
  • Huovutetut lapaset kasvivärjättyä vironvillaa 100g
  • Kissa huivi ja hattu yht. 300g
  • Huovutetut hattu ja lapaset hahtuvaa reilut 250g
  • Vesi-valoryijy Arabellea 100g
  • vauvan tossut
  • Kala-huivi 300g
  • Huovutetutut tossut Eskimoa ja Naturgarnia 150g
  • Puuvillapipo Swingiä 50g
  • Puuvillapipo Swingiä 50g


Yhteensä 3 kg 800 g ja 26 työtä!

Tossutellen ja muita pikkutöitä tehden lähdetään lokakuuta eteenpäin menemään...

Kuulasta ja neuleellista Lokakuuta Teille kaikille!

lauantai 1. lokakuuta 2011

Syksyn värejä!

Syyskuun viimeisen, ennätyslämpöisen päivän auringonlasku syksyn väreissä:




Ja lanka samaa syksyn väriä, ensimmäinen satsi veriseitikkisopasta:

Viikonloppusuunnitelmani lyhyesti: Värjäystä jatketaan ja sienestystä myös.

Ihanaa viikonloppua Teille!