sunnuntai 22. tammikuuta 2012

22 Lehteä hangella!

Lankakomeron Päivin ohjeilla jatketaan:

22 Lehteä huivi (ohje rav.) Joulun alla Matleenalta voittamastani Kamenasta.
Langan saatuani, tiesin heti, että teen siitä itselleni huivin ja tämä mallikin oli heti mielessä. Tässä välissä kyllä katselin muitakin huivimalleja "sillä silmällä", muttei yhtä kaunista löytynyt. Aiemmin olen huivin tehnyt ja sen jälkeen on ollut selvää, että toinenkin huivi samalla mallilla tulee tehtyä (ja nyt veikkaan kolmattakin). Ohjeesta olin osan hukannut, mutta Matleena oli kiltti ja auttoi tässäkin. Lankaa kului karvan alle 100 grammaa ja puikot oli aluksi 3,5 mm ja sitten vaihdoin 4 mm puikkoihin.
Pingoituksesta otettuani piti heti päästä huivia kuvaamaan ulos ja tietenkin olen yksin kotona, joten asettelu hangelle tällä jalalla oli vähintäänkin haastavaa, mutta kuvaus intoa riitti.

Huivi on todella kaunis ja väri, jota en aivan kohdalleen osunut kuvaamaan, on herkullinen fuksian punainen. Tumman villakangastakin päällä kuvio tulee hyvin esiin, jos raaskin päälihuivina joskus käyttää. Pääasiassa huivia varmaankin tulen käyttämään sisähuivina tumman puseron päällä. Olen onnellinen uudesta huivistani!

Kiitoksia edellisen bloggauksen kommenteistanne, niin neuleisiin, kuin paranemistoivotuksiin!
Jalan tilanne ei ole miksikään muuttunut, joten jatketaan puikkojen heilutusta...

Hyvää alkavaa viikkoa!

24 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Aivan upea! Tänne on aina niin ihana tulla katsomaan toinen toistaan upeampia töitä.

Peikkotyttö kirjoitti...

Kaunis huivi! itsekkin oon tuon mallin tehnyt eikä varmasti jää viimeiseksi! :)

Daisy kirjoitti...

Aivan upea.

Sude kirjoitti...

Tuo on sitten kaunis malli.
Harmittaa, kun en aikanaan tallentanut sitä ja nyt ei pysty, kun ei ole sitä Pay pall-tiliä. Niin, tyhmyydestä sakotetaan :)

jantta kirjoitti...

Aivan mielettömän uppee. :)
Mukavaa tulevaa viikkoa.

Matleena kirjoitti...

Tosi upea siitä tuli! :) Hyvin osasit valita mallin tuolle langalle. Minäkin olen tehnyt kaksi 22leavesta ja lisää suunnittelen, jahka tässä ehdin, on se niin hyvä malli.

hillanen kirjoitti...

Ihana huivi.

Ingi kirjoitti...

Kaunis! Ja väri on ihana!

Mari kirjoitti...

oijoi, tosi kaunis huivi!

Näppi kirjoitti...

Ihana ihana ihana! aivan upea tuo värikin.

Neferi kirjoitti...

Tämä se on nätti aina vaan :)

Lotta kirjoitti...

Oi, upea huivi!

Neulisti kirjoitti...

Upea!

Marjut kirjoitti...

Kerrassaan upea huivi!

Pirena kirjoitti...

On se vaan niin kaunis malli ja väri just sopiva. Itselläni on sillä pienemmällä mallilla tehty huivi jatkuvasti olkapäillä. Päivin mallit on aina niin kauniita.

amuk kirjoitti...

Ihana huivi ja kauniit kuvat. Toivon jalkasi tervehtyvän oikein nopsasti että pääset kivuista <3

kisa kirjoitti...

Kaunis huivi :)

Susu kirjoitti...

Ihana malli ja ihanan värinen!
Arvaas miten mulle kävi tuon ohjeen kanssa? Tassu söi sen! Tai siis "luki" ohjeen ihan silpuks. Kissat on niin ihania...

Sipi kirjoitti...

Kaunis huvi, sekä malliltaan että väriltään, Upea!

Meiju kirjoitti...

Kaunis!

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Ihanan kaunis huivi ja väri minun makuuni =D

Leena kirjoitti...

Ihana huivi!

Mammutti kirjoitti...

Kauniit kiitokset ihanista kommenteistanne!

eetuliina kirjoitti...

Löysin blogisi. Hieno huivi sinulla..