Myssyilyn jälkeen aloin lapastella:
Vasemman puoleiset kaksiväriset lapaset tein nostetuilla silmukoilla ja oikean puoleisissa on päälipuolella mallineule, joka muistaakseni oli Risulinnun blogissa, nyt kun aloin linkkiä tekemään, en löytänyt sivua, lisään linkin myöhemmin... Molemmat lapaset on tehty konepestävästä täysvillasta. Tuohon pintaneuleeseen ihastuin yhdet lapaset odottaa kuvausta ja sukkiin kokeilen mallineuletta parhaillaan. Muuten kun tänne kuuluu samaa, eli jalka ei parane, pikemminkin välillä tuntuu, että pahenee, niin kudotaan sitten, kun ei Mammutista juuri muuhun ole.
Eilen oli rankka, mutta kiva päivä. Pääsin käymään Susulla ja samalla vein oman panokseni sytomyssyjen Ystävänpäiväkeräykseen. Kaikkiaan myssyjä sain tehtyä 17 kappaletta.
Tässä viimeiset myssyni:
Taaimmaiset myssyt "nurinpäin" mallilla ja etummainen kahdesta puuvillalangasta siksak-mallilla pienempi myssy.
Alakuvassa puuvillasekoitteesta raitahattu ja "haitarimyssy", alimmaisena Samoksen jämät yhteen neulottu ja myssy se niistäkin pikkunyssäköistä syntyi.
Myssytempauksesta löytyy lisää tietoa vaikkapa noista sivupalkin myssynapeista klikkaamalla, jollei asia ole jo tuttu. Parisen viikkoahan vielä aikaa tehdä myssyjä tämän tempauksen puitteissa, myssyjen tarve on kuitenkin jatkuva, joten myssyjä voi tehdä tämänkin jälkeen!
Saunahatun käytön etuja olen tainnut täälläkin kehuskella ja minähän en ole saunaan mennyt moneen vuoteen ilman saunahattuani.
Tässä yksi saunamyssy maailmalle menemään.Seiskan puikoilla tehty täysvillasta tehty, lyhennetyillä kerroksilla niskan muotoa pidemmäksi neulottu ja huovutettu pesukoneessa. Noi vihreät läikät on neulahuovutettuja "koivunkehtiä":
Soodin "lempihiiri" oli piiiitkän hukassa, kuvittelin sen jo hukkaan joutuneen. Löytyipä kuitenkin ja me kaikki oltiin niin onnellisia. Soodi otti hiiren mukaan nukkamaan pienen pieneen pahvilaatikkoonsa:
Kiitoksia vielä tuon 22-lehteä huivin saamista ihanista kommenteistanne!
Seuraavaksi taitaa taas olla huiviblokkaus tulossa...
Hyvää viikonloppua!
17 kommenttia:
Siellä on ahkeroitu taas oikein kunnolla :)
Huh huh, onpas siellä puikot taas suihkineet. Upea tuo edellisen postauksen huivi, vautsi!
Mahdoton määrä taas valmistuneita :).
Tosi kiva, että Soodin lempilelu löytyi :).
Lapasta ja pipaa pukkaa hyvää vauhtia :) Leppoisaa viikonloppua!
Jaha, nytkös aloit lapastelemaan, kun myssyilit ensin! ;) Minusta tuo pintaneule tuossa punaisessa lapasessa on kovin mukavan näköistä. Olenkin miettinyt, että sitä pitäsi kokeilla myssyynkin, en vain ole vielä ehtinyt. Mutta heitänpä näin vinkiksi sinulle, jos satut vielä innostumaan myssyistä.
Onpas sillä Soodilla hempeän värinen suosikkihiiri!
Voi kehveli sä oot sitten nopee:)
Ja harmituksen harmitus siitä jalasta, saisi alkaa kyllä jo paranemaan sekin.
Kauniita myssyjä ja lapasia!
Ja aivan ihana huivi tuossa aikaisemmin! Värikin niin upea!
En ole oikein perehynyt blogeihin viime aikoina.Täälläkin oli vaikka kuinka paljon kivaa ja kunista. Tuo huivi edellisessä postauksessa oli kaunis, sanoin se kauluri. Hienoja töitä ja vaikka kuinka paljon!
Kivat lapaset! Hienoa kun jaksoit tulla ihan itte käymään vaikka kyllä näki, et olit tosiaan kipeä.
Eilen sit meni myssysaldossa sata poikki...
Ihanaa ku lempilelu löytyi...Tassulla onkin se lempikala ja paffilaatikossa tietenkin:-)
Oletpa paljon kerinnyt myssyjä tekemään. Ja se keltainen tuupi on ihana.
Oletpa ollut tosi ahkera. 17 myssyä on hurja määrä.
Paljon kauniita pipoja sekä vanttuita olet tehnyt. Mukavaa kun lempihiiri löytyi =D
Kauniita neuleita ja tuo kuva kisusta leluhiiren kanssa on täyslaukaus!
Löysin blogisi. Hienoja noi myssyt jota olet tehnyt.
Kiitoksia kommenteistanne!
Me Sonffin kanssa jatketaan hiirellä leikkiä ja ahkeraa kutomista.
Kivoja sytomyssyjä muuatkin käsityötä. Ahkera olet!
Upeita käsitöitä! Mikähän tuossa hiiressä on, meilläkin se on ehdoton suosikki. :)
Lähetä kommentti