keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Hattuja!

Hattuputki iski päälle ihan varoittamatta:


Ensimmäisenä esittelyyn viimeksi valmistunut, siihen kun löysin mieleiseni mallineuleen,
Mallineule koostuu oikeista ja nurjista silmukoista, syksyn Modasta osui silmiin vasta nyt. Neulepinta on eläväinen ja joustava. Tällä mallilla tulisi kivoja tuubeja, säärystimiä jne.

Päälaen kavennuksetkin meni ihan kivannäköisesti:

Lankana Pirtin Kehräämön meleerattu täysvillainen lanka ja puikot 3,5 mm.
Yritin tehdä hatusta isomman, miehen päähän sopivan. Saa nähdä onnistuinko....
Mallineuletta lukuunottamatta hattu on omaa suunnittelua.
Ja mieleen tuli, että aika usein kysellään ohjetta johonkin blogin neuleeseen, jossa kerron mallin olevan oma. Näihin omiin malleihin ei ole olemassa ohjeita, joten ohjetta en voi antaa. Pyrin aina laittamaan linkin ohjesivulle, jos ohjeen mukaan teen. Tosin suurin osa neuleista taitaa olla omia viritelmiä.

Tytär pyysi puuvillapipoa, jossa takaosaa on korotettu. 
Tässä pipo, johon tein aika leveän kaksinkertaisen alareunan, takaosan muotoilin korkeammaksi lyhennetyillä kerroksilla. Ihan mukavan oloinen ja taatusti kutittamaton piposta tuli, väri on tummempi luonnossa. Lankaa kului 100g ja pyöröpuikot oli 3,5mm. Pitänee kutoa kaksinkertainen pipo tytölle talveksi, puuvillaa alakerros ja päälle villakerros...


Huovutettu hattu Pirtin kehräämön liukuvärjätystä ohuesta villalangasta.
Näitä hattuja  pitsisukan ohjeella  minä ja moni muu tehtiin viimetalvena. Linkistä voi lukea ohjeen, Vuodatuksestahan kuvat katosi kesällä. Kyllä harmittaa näiden bloggaajien puolesta!


Hatttuun meni lankaa n. 100g ja puikot oli 3,5 mm tässäkin.
Alakuvasta näkee millainen säkki hattu on ennen pesua. Tuossa vaiheessa aina epäilyttää, että tuleekohan siitä mitään. Mutta muutama pesukoneen pyöräytys ja kas kummaa, päähän sopivaksi hatuksi onkin säkki muuttunut. Tässä on hattuohje, jota voin suositella jokaiselle!


Onni on taas suosinut blogikilpailuissa Mammuttia.
Voitin Mökkihöperön blogiarpajaisissa näin ihanan, makean korusetin.
KIITOKSET!


Vanhat tutut tietääkin, että Mammutti jää helposti "putkeen" ja nyt on menossa hattuputki, joten:
Hattuilu jatkuu...


9 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Hienoja hattuja! Kaksinkertainen pipo -idea pitääkin muistaa meidän herkkähipiäisten taloudessa.

Pirena kirjoitti...

Hienosti on sua hatuttanut.

Ihalaiska kirjoitti...

Tuo eka myssy on kyllä toteuttamisen arvoinen! Saanko napata idean?

Hannaliini kirjoitti...

Hienoja hattuja! Innolla täällä odotetaan lisää :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana tuollainen hattuputki

margsan kirjoitti...

Jatka vaan putkeilua! Hienoja hattuja!

Susu kirjoitti...

Hyvän näköinen pipo!
Hyvä ku laitoit tuon huopahattulinkin tähän. Kunhan joskus saan oman toimivan tietsikan niin ei tarvii kaukaa hakea. Pitkäst aikaa huovuttaminen taas tuntuu hauskalta. olet ollut oikeassa Pirtin lankojen suhteen - tykkään niist.
Katsottiin muuten Karvisen kans toi alla oleva Soddin kerjäyskuva uudelleen ja nauruthan siit taas tuli;-)

Mammutti kirjoitti...

Kiitoksia kommenteistanne! Napatkaa mallineule myssystä mukaan...

Rantapuikko kirjoitti...

Ihania pipoja ja kaunis tuo korusetti =))