maanantai 18. maaliskuuta 2013

Lahjoja ja muita neuleita!

Kiitokset ihanista kommentiestanne edellisen bloggauksen lempi-jakulle!
Seuraavassa bloggauksessa palataan vielä siihen, millainen kiinnityssysteemi jakkuun tulikaan...
Niin paljon ilahduin tuon jakun onnistumisesta, että pistin seuraavaan puikoille ja siitäkin on jo neulontaosuus valmis. Tähän bloggaukseen keräsin kaikenlaista alkuvuoden aikana tehtyä neuletta:


Tammikuussa neuloin Lempikselle (Lempi-sisko) synttärilahjaksi Lainahöyhenissä tuubin puuvillalangasta, värin päättelin sopivan ulkoilutakkiinsa. Synttärit oli ja meni ja tuubin antaminen viivästyi, mutta vihdoin kulkeutui saajalle. Lempis ilmeisesti tykkäsi tuubista ja tarjouduin kutomaan pipon ja kämmekkäät samaa sarjaa. Nämä sain annettua viikonloppuna ja en vielä ole kuullut, onko sopivat. Jollei pipon koko ollut sopiva, niin lankaa on sen verran, että neulotaan uusi.


Huovutettuja tossuja olen kutonut aina välillä, lahjalaatikkoon näitä nyt keräilen lähinnä syksyä silmällä pitäen. Oranssista ja valkoisesta hahtuvalangasta tuli niin aurinkoiset tossut, että kuvasinkin ne:


Samoin kämmekkäitä eri materiaaleista olen laatikkoon tikutellut. Tässä angoraiset ihanan lämpöiset kämmekkäät turkoosista langasta. Itselleni kudoin angorasta pitkät "yökämmekkäät", tulevat reilusti kyynärpään yläpuolle. On sitten niin uskoamttoman ihanat öisin, lämmittää ja hoitaa sormia, ranteita ja kyynärpäitä.


Veljeni vaimonsa kanssa täytti pyöreitä vuosia, kissoja heillä on kolme. Kissoista sain idean kerätä "lahjakorin" eli  kissanpesään aiheeseen sopivia juttuja mm. kissapullopiilon, joka oli esitelty täällä.
Meillä on oma huovutettu kissanpesä on jokapäiväisessä käytössä, useimmiten Soodi siinä nukkuu, mutta Sonffikin siitä tykkää. Tästä omasta pesästä  sitten sain idean tehdä heidänkin kissoilleen huovutetun pesän.



Tottakait Soodi ja Sonffi koekäyttivät pesän ja jättivät omat tuoksunsa kissoille terveisiksi.


Mulla on ollu lonkan kanssa enimmäkseen turhan paljon ongelmaa ja särkyä ja tuosta alakuvasta näkee, miten suurin osa ajasta kuluu. Kipeänä ei ole kiva olla,  mutta onneksi nää mun hoitajat hoitaa! Melkeinpä samantien kun sohvan lähellekkään menen, on toinen kissoista kyttäämässä, että pääsee päälle hyppäämään. Välillä toisen ollessa tuossa nukkumassa, tulee toiselle mustasukkaisuus ja pitää kanssa päästä. Mulla läppäri pöydällä tuossa vieressä ja siitä yhdellä kädellä seuraan mm, blogielämää, kirjoittaminen vaan on vaikeampaa ja niinpä kommenttien jättö jää useimmiten tekemättä. Kudin kuuluu myös tuohon mun "vakiovarustukseen", eikä kissojakaan haittaa puikkojen heiluttelu tuossa samalla. 


Hyvää viikonalkua!

10 kommenttia:

Seijasisko kirjoitti...

Kivoja töitä taas..minua erityisesti ihastutti nuo oranssit huovutetut tossut.

margsan kirjoitti...

Mahdottoman hienoja töitä! Nuo huovutetut tossut on aivan huiput!!!!

kosotäti kirjoitti...

Kyllä nuo oranssit tossut on kauniit.

Marjut kirjoitti...

Ihania töitä!

Hepsi kirjoitti...

Ihania töitä jälleen!
Toivottavasti saat apua lonkkasärkyysi. ♥

Susu ja Tassu kirjoitti...

Ihania juttuja taas olet tehny. Vasrinkin tuo kaulurisetti on tosi kaunis.
Onneksi sulla on maailman parhaat hoitajat!
Tassu lähettää terveisensä. Se tykkää siit kukkasest kans kovasti:-)

Kisa kirjoitti...

Kauniita töitä :) Suloisia hoitajia sinulla!

Pirena kirjoitti...

Laiskuuttani en ole pitkään aikaan käynyt kommentoimassa mutta olen muuten välillä vilkaissut. Kyllä olet ollut ahkera, niin kauniita erilaisia töitä. Nämä violetit ihanuudet otti heti silmään.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihania neuleita olet tehnyt.

Mammutti kirjoitti...

Kiitoksia kommenteistanne omasta ja hoitajieni puolesta!