sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus hattuillen!

Juhannus alkaa olla ohitse ja vieraat lähteneet. Mammutilassa oli vauhtia ja menoa, kuten mummilassa kuuluukin. Paljon ei käsityöt edistyneet, hattu illassa, tai oikeastaan yössä kuitenkin valmistui.


Tyttärelle virkkasin hatun, mutta hattu lähti tyttären mukaan, ilman että muistin kuvata.
Hellu kun näki tätinsä hatun, niin jokakesäinen hatun vrkkuu Hellulle tuli ajankohtaiseksi. Eilen illalla aloin virkata ja kun kerrankin pää oli sovitusta varten paikan päällä, sai Hellu valvoa kunnes hattu oli hyvässä alussa ja sopivan kokoiseksi tulossa. Hellu nukkumaan ja minä jatkoin virkkuuta yötä myöten, pitihän hattu saada aamuksi valmiiksi.

Aamulla Hellu löysi hattunsa Nipa-norsun päästä ja hattu siirtyi omaan päähän. Hellulle oli jo selvää, että hattu kuvataan ulkona asianmukaisesti. Ohjetta ei hattuun ollut, vaan päälaelta lieriin virkkasin hatun, reunassa rapuvirkkauskerros antaa jämäkkyytä reunaan ja eteen keskelle ompelin Hello Kitty-helmen koristeeksi. Lanka oli kaksinkertainen virkkauslanka ja koukku 2mm. Hatussa on reikäkerros, johon tarvittaessa voi laittaa nauhan.
Tais tulla mieleinen kesähattu!


Kiitoksia Juhannustoivotuksista ja hyvää alkavaa helleviikkoa!

14 kommenttia:

iso gnu kirjoitti...

Kivan näköinen hattu!
Jos lapsenlapseni tytöt (pian 5-v ja 4-v) ihastuisisivat tuohon hattuun. Nyt on vain pipoja tehty lähinnä pojille.

kosotäti kirjoitti...

Oikein mainio hattu, vilponen ja kuitenkin suojaa auringolta.

Inkeri kirjoitti...

Nätti hattu

annekatariina kirjoitti...

Ihana hattu, tuollaisen voisi virkata itsellekin hellepäivien varalle.

MariJ kirjoitti...

Hieno hattu! :) Tänne ei onneksi ole kovia helteitä povattu, toivottavasti myös sataisi!

Seijasisko kirjoitti...

Söpö tyttönen <3 ja hieno hattu!

Auli kirjoitti...

Voi kuin kaunis hattu ja ihanan sirrisilmä tyttönen!

Marjut kirjoitti...

Söpö hattu:)

Virpi kirjoitti...

Nätti hellehattu :)

Matleena kirjoitti...

Niin kaunis hellehattu Hellulle! Ja niin kesäisiä kuvia, kukkia paljon.

Laura kirjoitti...

Kaunis hattu. Itse en varmasti saisi nuin tasaista jälkeä aikaiseksi.

MammaMyy kirjoitti...

Soma hellehattu, kuten tyttönenkin.

Mammutti kirjoitti...

Kiitoksia kauniista kommenteistanne!

Niina kirjoitti...

Nätti kesähattu!
Ja nuo huivitkin ovat kauniita.