perjantai 3. tammikuuta 2014

Kassissa Ninja-vauva ja kissa!

Enpä tiennyt Joulun jälkeen, kun aloin  virkkaamaan yhtä amigurumi-muumia, millaiseen koukkuun itseni saisin... Eipä siitä ensimmäisestä tullut pientä, mutta kerrotaan sitten se tarina kokonaan, kunhan saan kelvollisia kuvia valkoisista virkkauksista.

Niitä tehdessä jostain iski mieliteko kokeilla virkata Turtles, varsinkin kun tiedän yhden pienen pojan, joka niin tykkää Turtleseista. Katselin netistä Turtlesiem kuvia eri materiaaleista tehtynä ja päätin kokeilla virkata vauva-ninjan "omalla ohjeella", tai toisinsanoen, virkataan ja katotaan, mitä tulee... Ja tulihan siitä ihan söpö ninja-vauva, vai olisiko jo pikku-ninja? Näköisyyden voi jokainen päätellä itse ja jännityksellä nyt odotan, mahtaako saaja tunnistaa tämän Turtlesiksi...

Mikään pikkuinen ei tämäkään kaveri ole, korkeutta aika tarkkaan 30 cm, joten amigurumiksi ei varmaan kelpaa, mutta pehmolelu-nimityksellä ei lie kokorajoituksia. Puuvillasekoitetta oli lanka ja sitä kului reilut 100 grammaa 3 mm koukulla virkaten. Ja ei kait tarvi kertoa, miten hauskaa oli tätä tehdä!

Pimeät päivät on haitanneet kuvauksia ja salamalla ei siedettäviä kuvia saanut, mutta lattialla sattui olemaan paperinen kassi, joka oli sisältä valkoinen. Ninja kassiin ja kuvia ottamaan. Ja syy kassin rikkinäisyyteen selviää alimmasta kuvasta.

Saanko esitellä, Michelangelo, pieni ninja-vauva:


Ja selvennykseksi miksi meillä on paperikasseja lattialla (ja pahvilaatikoita), on tietenkin kissat ja Sonffi erityisesti rakastaa paperikasseja. Välillä on ollut vaikeuksia tyhjentää kassia tavaroista, kun Sonffi samalla änkeää kassiin. Joulunaika on ollutkin kissoille yhtä juhlaa, kun uusia kasseja ja laatikoita on tullut. Välillä tapellaan laatikon herruudesta, tai siis kissuudesta ja sitten taas yhdessä ängetään samaan laatikkoon nukkumaan käpälät toistensa kauloilla. On ne niin ihania kissoja!


Hyvää Loppiaisviikonloppua!

11 kommenttia:

Kankuritar kirjoitti...

Ihania, niin Ninjavauva kuin kissa kassissa.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Molemmat aivan söpöliinejä.
Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle.

Hannaliini kirjoitti...

Hieno vauva - ja voi tuota suloista kissaa!

Rantapuikko kirjoitti...

Ihanan söpö, niin kilpikonna kuin kisukin =))

margsan kirjoitti...

Kyllä kissoilla on "kissanpäivät"!!!

kosotäti kirjoitti...

Ompa mainio turles hahmo.
Kissallasi on hyvä pesä, aikoinaan veljeni kissa tykkäsi myös kasseista, mutta niitä piti heilutella kuin keinua, ja kissa nautti vauhdista.

-Tikutin- kirjoitti...

Oi miten herttaisia molemmat :)
Mukavaa loppiaista sinullekin.

Virpi kirjoitti...

Onpa söpö ninjavauva ja söpö on kissakin :)

KristiinaS kirjoitti...

Kiva ninja-vauva tai nuori-ninja;) Ihan kateellisena luen ja katson ku kissat tykkää kasseista ja laatikoista. Hali ei ollenkaan ole niistä kiinnostunut. Pallot ja kaksi huiskua on ainoat joiden kanssa se touhuaa.

Marjut kirjoitti...

Hauska Michelangelo ja kissa on suloinen.

Mammutti kirjoitti...

Kiitoksia kivoista kommenteistanne!
Sonffi kehrää omat kiitoksensa!
Joskus käy mielessä, kun meille tulee vieraita, onkohan pahvilaatikot ja kassit kovinkin epäsiistin näköisiä lattioilla ja pöydillä heidän mielestään...