tiistai 4. marraskuuta 2014

Eläimiä edelleen!

Pikkuisia neulomuksia olen välillä yrittänyt tehdä, vaikkei kädet vieläkään ole käyttökelpoiset.
Pienelle pojalle kuulin kaivattavan nallehattua joten hyökkäsin hahtuvan ja puikkojen kimppuun samantien. Ajatuksissa oli kauan pyörinyt kokeilla tehdä vauvalle huovutettua hattua norjalaisen vauvanmyssyn ohjetta mukaillen ja nyt oli loistava tilaisuus kokeilla tätä. Hyvin toimii norjalaisen myssyn ohje huovutettunakin, tässä päättelin silmukat päälaella nopeammin nallemaisuuden saadakseni. Hattu on neulottu 2-säikeisestä hahtuvasta 4,5 mm puikoilla ja huovutettu, naamaan ja korvat neulahuovuttamalla tein, kokoa yritin tähdätä puolivuotiaan ja 44 senttisen päähän sopivaksi. Samantien neuloin perinteisen norjalaismyssyn, syksyn säähän. Neulottu myssy oli kuulemma sopiva ja huovutettu reilu, joten mennee kypärämyssyn kanssa talven pakkasissa. Vauvajutut on aina kivoja tehdä, niin nämäkin myssyt.


Raota kaapin ovea ja jos siellä pienikin kissan mentävä kolo on, niin Sonffihan se sinne hyppää:


Vaikka neulomiset on vähiin käsien takia jääneet kului lokakuussa lankaa tai oikeastaan hahtuvaa mukava kasa:

  • Miesten huovutetut tossut 200g
  • 4 Tölkkicooleria hahtuvaa yht. 150g
  • Miesten huovutetut tossut 200g
  • Huovutetut lapaset n. 100g
  • Huovutetut lapaset n. 100g
  • Huovutetut lapaset n. 100g
  • Kämmekkäät 50g
  • Villasukat 150g
  • Villasukat 100g
  • Huovutetut lapaset n. 100g
  • Huovutetut lapaset n. 100g
  • Huovutetut lapaset n. 100g
  • Norjalainen vauvanmyssy 50g
  • Huovutettu vauvanhattu reilu 50g
  • Huovutettu patalappu 100g
  • Huovutetut lapaset n. 100g
  • Huovutetut lapaset n. 100g
  • Huovutetut lapaset n. 100g

Yhteensä 1950 g ja 21 valmista työtä. 

Kurre taitaa huudella kavereitakin syömään:


Lintuja on ruokittu jo useampi viikko ja ruokaa kulunut varmaan samanverran kuin normaalitalvena, taitaa olla linnuilla ruoka vähissä luonnossa. Oraviakin riittää pitkin päivää ruokapaikalla.

Hyvää marraskuun alkua!

11 kommenttia:

Lemmi kirjoitti...

Todella makea orava, hyvä mamma!

Tuomontuvan Anni kirjoitti...

emonet kirjaimet pitääkirkjjottaaa eika niitäkää hyväksytäihä tänne pääse

Kankuritar kirjoitti...

Ihana myssy! Voitko kertoa, mistä ohjeen saisi?

Marjut kirjoitti...

Onpa suloinen myssy!

kosotäti kirjoitti...

Tosi ihana myssy.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hertileijaa miten suloinen myssy.

Rantapuikko kirjoitti...

Onpa söpö myssy=))
Juu Kurre varmasti ilmoittelee herkuja olevan tarjolla =))

Osakainen kirjoitti...

Hieno myssy ja loistava oravakuva. Muutenkin sinulla on täällä tosi hienoja kuvia.

Mammutti kirjoitti...

Kiitoksia kommenteistanne!

KristiinaS kirjoitti...

Heh, Usko valtasi mun kuivaruoka/maustekaapin kun olin sen puhdistamista varten tyhjentänyt. Laitoin oven kiinni, siellä kissa aikansa viihtyi ennenkuin rupes ovea raapimaan. Ehkä siellä oli turvallista olla.

sartsa kirjoitti...

Hieno hattu!
Kivoja eläinkuvia kaikissa postauksissa.