tiistai 20. tammikuuta 2015

Pipoja ja posteja!

Lidlissä oli vuodenvaihteen tienoilla merinolankaa myynnissä 4 kerän (200g) paketeissa ja sitähän piti päästä testaamaan, tietenkin.  Ensin neuloin harmaan palmikkopipon (palmikkokuvion muistaakseni otin jostain Dropsin piposta). Omaan päähän sopiva piposta tuli ja neulepinta mukavan tuntuinen, sekä kutittamaton. Palmikkopipoon lankaa kului reilu 100 grammaa ja puikot oli palmikko-osuudessa 5 mm. Loppulangan riittävyyttä yksinään pipoon epäilin, joten lisäsin siihen punaista samanpaksuista merinolankaa raidoiksi. Raidat on neulottu niin, että punaisella ensin kerros oikeaa, sitten kerros nurjaa ja vielä lopuksi kerros oikeaa, näin ei tule sitä nurjalla näkyviin edellisen kerroksen väriä. Ei yhtään hullumpi lanka ollut neuloa, käyttöön pipot ei vielä ole päässeet, joten langan siistinä pysymisestä en vielä osaa sanoa. Voisin kyllä neuloa isommankin työn tällä langalla.


Pipoja esitteli ja jatkossakin pipopäiksi pääset uudet ystäväni Pääkkösen siskokset Pirjoa ja Päivi.
Pirjo on tasaisen vaalea, jalat maassa ja järki päässä oleva tyttö. Päivi puolestaan on siskonsa vastakohta, värikäs, aina menossa oleva hepsankeikka. Hyvin siskokset kuitenkin yhdessä viihtyvät ja yhdessä poseeraavat  pipomalleina.


Blogiarvonnoissa on tämä vuosi lähtenyt käyntiin voittoisasti ja miten ihania voittoja sainkaan:

Ensin napsahti voitto Leenan käsitöistä, upea, laadukas trikookangas, jossa kuosi ja värit herkulliset. Kiitokset Leenalle! Tästä tulee tunika/pusero tyttärelle heti kun jaksan ommella.


Osakaisen tasalukuarvonnassa puolestaan voitto oli lankaa Osakaisen lankavarastosta ja olipa niin mieleinen lanka, että koukku alkoi heilua ennen kameraa! Voitto oli siis Spektri-lankaa, joka on kauniisti meleerattua hivenen kiiltavää tekokuitua ja tarpeessa oli kutittamaton tuubi, joten samantien lankojen tultua aloin kokeilla, miten lanka ja mallikuvio toimisi. Toimihan ne, joten kokeilu jatkuikin samantien tuubiksi. Hyvään virkkuuvauhtiin päästyäni tuli mieleen, et olis pitänyt kuvata langat ja "mammuttikirje" ensin ja virkata vasta sitten, varsinainen mammuttimoka, hih! Kiitos Osakainen!


Seuraavaksi taitaa Pääkkösen siskot esitellä tämän vuoden syto-myssyni.

9 kommenttia:

DancingCloudsandMore kirjoitti...

Onneksi olkoon! :) kauniita pipoja ♥

Inkeri kirjoitti...

Onneksi olkoon. Mainio idea tehdä raidat noin.

Matleena kirjoitti...

Kivan näköisiä pipoja! :) Minulakin Lidlin lankaa puikoilla just nyt, puuvillaisena sytomyssyihin. Hyvää neulottavaa on sekin, miten kestänee käyttöä. Onnittelut voitoista!

TeSa kirjoitti...

Muhkeat, hienot pipat!

kosotäti kirjoitti...

Onnea voitoista, tuo kangas on ihana.
Siehää ootkin saanut hyvät apulaiset pestattua, nuo pipotkin näyttää niin upeilta Pääkkösten päissä.

Marjut kirjoitti...

Onnea voitosta! Pipot ovat hienot; tykkään erityisesti punaraitapiposta.

Sinikka kirjoitti...

Hyvän näköiset pipot Pääkkösillä.
Lanka näyttää kuvassa mukavan näköiseltä.

Virpi kirjoitti...

Onnittelut voitoista.
Tosi hyvän näköisiä pipoja, punainen raita piristää kummasti :)

Mammutti kirjoitti...

Kiitoksia kommenteistanne!