perjantai 9. lokakuuta 2015

Siilit syksyllä!

Kiitoksia edellisen bloggauksen kommenteistanne!
Minullahan tuppaa jäämään "neuleputki" päälle milloin mihinkin ja nyt on hassusukakputki päällä pahemman kerran. Karhujen lisäks muutakin juoma-aiheista on puikoilla ollut ja oma joukkonsa on sitten nämä siilit kiroilemassa syksyisessä maassa:


Mitäpä näistä kummempia kertoisi,perrussukkaa, siilit intarsiana, varsi avoneuleena, loppusukka tavallisesti. Yhdet siilit on kuvanoton jälkeen vielä valmistuneet ja varmaan siilit ei tähän lopu. Nämä sukat on kokoluokkaa 38-40.  Ja siilin ruutupiirroksen olin kesällä jostain netistä tallentanut "varmuuden vuoksi".


Tää siili kiroilee tattiparalle. Pihassakaan ei tänäsksynä ole montaa sientä näkynyt tatin lisäksi. Mun lempparisieniä (kuvata) punaisia kärpässieniäkään ei ensimmäistäkään pihaan noussut.


Muiden hassujen sukkien joukkoon neuloin yhdet Minionitkin, kokoa  n. 33-34. Tein naaman varteen, epäilen ainakin osalla lapsista häiritsevän, jos jalanpäällä on paksumpi kohta silmien takia.  Ihan hauskat sukat nämäkin oli tehdä.


Ja syyskuun neuletilasto vielä tähän, tais olla aika sukkavoittoinen kuu:

  • Siilisukat 150g
  • Siilisukat 100g
  • Karhusukat 200g
  • Karhusukat 200g
  • Minionsukat reilu 100g
  • Polvisukat 200g
  • Polvisukat 200g
  • Villasukat 150g
  • Kämmekkäät 50g
  • Villasukat 100g
  • Villasukat 100g

Yhteensä 1550 g ja 11 työtä.

Sonffi yritti kaikinkeinoin rapuja omia.
Voiko kukaan vastustaa näin säälittävän näköistä kissaa:


Hyvää viikonloppua!

11 kommenttia:

Sude kirjoitti...

Johan se laittaa siilitkin kiroilemaan kun ilmat kylmenee =) Hienoja sukkia kaikki.
Voi Sonfia.♥ Tuoksu olis niin hyvä, mutta harmillisen kuoren sisällä herkut.

kosotäti kirjoitti...

Tosi hauskat nuo siilisukat, voi tuota Sofia, rapuja ois, muuta mitenne söis :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hauskoja sukkia ja ihan naurattaa tuo Sonffin kerjuuilme.

Rantapuikko kirjoitti...

Kertakaikkiaan aivan ihania sukkia..
Suloinen kissa tuo Sonffi =))

Virpi kirjoitti...

Voi kun on ihania sukkia kaikki :)

Euromaakari kirjoitti...

Ihanat sukat nämä kiroilevat siilit!

Marjut kirjoitti...

Ihanat siilit! Minäkin olen ruutupiirroksen tallentanut; pitäisi vain löytää mihin :)

Katja Lammi kirjoitti...

Moikka! Katselin vanhempia postauksiasi ja löysin sieltä Annis-huivin,jonka olet tehnyt ilman nyppyjä.
Miten käytännössä nuo nypyt korvataan,kun huivia neulotaan?

Katri kirjoitti...

Ihana, että löysin blogisi taas vierailusi johdosta! Osoite katosi jonnekin avaruuteen ilmeisesti blogiremonttini seurauksena...

Niin kauniita sukkia ja kaikkea olet taas neulonut!
Toivottavasti kissa sai maistaa rapua, ilme on jotenkin epätoivoinen :D

Kaisa kirjoitti...

Ihanat sukat kerrassaan ja mikä ihana neulontablogi löytyikään. Mukavaa alkavaa viikkoa

Mammutti kirjoitti...

Kiitoksia ihanista kommenteistanne!
Ja kyllä Sonffi sai rapua maistaa, Soodillekkin tarjottiin maistiaista, mutta hän päätti olla epäluuloinen ja haistoi vain. Katkaravut kyllä kummallekkin kelpaa.