tiistai 31. maaliskuuta 2015

Persikoita perhosia!

Tyttärelle virkkasin hihattimen persikan värisestä puuvillasekoite langasta (Kaste):


Löysin aikoja sitten netistä, muistaakseni Pinterestistä mallivirkkauksen, joka näyttää perhosilta, minun mielestäni. Tytär hyväksyi "perhoset" virkkuumalliksi ja muuten malli on sama kuin aiemminkin hänelle virkkaamani hihatin. 

Lankaa kului 200 grammaa ja 3,25 mm koukulla tein hihansuusta toiseen hihansuuhun. Pääntie-ja selän alaosiin virkkasin ensin muutaman kerroksen kiinteitä silmukoita ja sitten rapuvirkkauksella huolittelu, samoin tein kädentiet.


Aavistuksen liian iso aukko hihattimessa on, mutta puuvillanka kutistuu ja saa muotoiltua tarvittaessa. Lopullinen muotoilu tehdään kuitenkin vasta myöhemmin, tämä on tarkoitettu valmistujaismekon kaveriksi. Mekkokangasta ei edes vielä ole löydetty (persikan väri on kyllä päätetty) ja mallikin mietinnässä. Mitään kiirettä ei ole, valmistujaisiin on aikaa reilu vuosi. 

Langassa on pientä kiiltoa mukana.
Näin perhoset kimmeltää lähikuvassa:


Hyvää huhtikuun alkua ja hiljaisen viikon jatkoa!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Puuvillis, eli puuvillainen villatakki Hellulle!

Hellun kanssa kuvattiin lauantain viiltävässä viimassa, auringon kirkkaasti paistaessa, neulomani puuvillatakki kevättä ja kesää varten:


Ostin sulovileeninä melkein ilmaiseksi muutaman kerän Miamia (50% puuvilla 50/ akrylliä) tietämättä ensin mitä siitä teen (mut kun halvalla sai...). Tytär ehdotti heti Hellulle villatakkia ja niinpä hain pari kerää lisää normaalihinnalla (2 kerää maksoi enemmän kuin alkuperäiset 5, ai et mua nauratti taas sulovilenisointini) ja siitäpä sitten yritin värikästä takkia tehdä.

Mittoja katsoin Dropsin ohjeista ja Hellun täällä olevista "mummilavaatteista" ja niiden mukaan neuloin ylhäältä alaspäin saumattomasti takin, puikot oli 3,5 mm ja lankaa kului kaikkiaan 300 grammaa. Malli muodostui tehdessä ja aika passelin kokoinen tuli muuten, mutta ylhäällä olisi ehken saanut olla muutama kerros lisää jos ajattelee syksyllä koulukäyttöön (niin, Hellu menee syksyllä jo kouluun).  Virkkasin vielä lauantaina ennen kuvaukseen lähtöä samasta langasta tuon hiuspannan,siinä on ponnari niskaosaan virkattu kiinni, joustaa mukavasti päässä pysyen aika hyvin kuitenkin paikoillaan.

Ilmeestä päätellen kuvaushyppy lähdössä vauhtiin:


Kyllä helmat heilahtaa hypätessä:


Onnistuko hyppykuvat, kyseli Hellu:


 Ennen ulosmenoa jo Hellu mietti, et otetaanko ensin takki auki vai kiinni kuvat.
Lopuksi muutama takki auki kuva ja äkkiä sisään viimasta, huh että oli kylmää, vaikkei Hellun ilmeistä sitä näe, mulla kyllä oli kylmä. Loppupäivän Hellu sitten piti takkia päällä sisällä, eikä raaskinnu riisua, vaikka kuumuutta illalla valitteli. Tais tulla mieleinen takki...


Etureunaan ja pääntielle vielä virkkasin raitalangoista pystyraidat lisämausteeksi. Löysin kivat kukkanapit takkiin ja nyöri pyöritettiin raitalangoista.


Hyvää viikonalkua!

torstai 19. maaliskuuta 2015

Niin Lonto raita, niin Lonto raita!

Niin Lonto raita, niin Lonto raita, mainos alkoi soimaan päässä, kun aloin näitä raitoja!
Mainoshan on menneisyydestä, takki asusteineen puolestaan menee tulevaisuuden laatikkoon. Sinne laatikon pohjalle nämäkin menee noiden edellisten postausten vauvanvaatteiden seuraksi odottamaan pääsyä lämmittämään miniminimammutteja, sitten joskus tulevaisuudessa...

Nämä taisi jäädä viimeisiksi vauvanvaatteiksi tällä erää, tai no on mulla yks suunnitelma mielessä, muttei lankaa siihen. Lankana raita-takissa ja norjalaisessa vauvanmyssyssä  Lanet, junasukat puolestaan vyötteettömästä kerästä. Nyt pitäis takin olla aika lähellä kokoa 60 senttiä, eli vastasyntyneelle (meillä on vauvat olleet isoja ja alle 60 senttisiä vaatteita ei juurikaan ole tarvittu).  Takista tuli jotenkin poikamainen, kun pienen taskun lisäsin. 

Pikkumniehelle niin Lonto raita, niin Lonto raita:


Tuunausosastallakin tapahtui pikkuisen pitkästä aikaa.
Tyttären kissoille teetettiin uusi kiipeilypuu ja alaosassa on kaksi makuupaikkaa, toiseen tarvittiin makuualustaksi jotain pehmoista. Muistin tyttären kouluaikaisen (neulomani) hupparin joka oli jo huopunut pesuissa ja vuosikausia odottanut että teen siitä "jotain". Hihat pois, hupun ompelin pääntielle ja sit alko leikityttää, joten huopapalloista "naama" ja sisälle vanha froteepyyhe vielä pehmusteeksi. Eiköhän kelpaa Papulle ja Tiikerille, vaikka hassunnäköinen onkin...


Kävin katsomassa onko peurat syöneet miten paljon syreeneistä ja sielläpä oli jo isoja silmuja aurinkoa ottamassa:


Piti kokeilla askarrella langan, vesi-ilmapallon ja liiman kanssa pieni keväinen koriste. Idea tähän oli Koso-tädin blogista napattu:


Säteilevä päivä oli viimesunnuntai:


perjantai 13. maaliskuuta 2015

Yllätys, yllätys: Yllätysnuttu!

Jatketaan tulevien mammutti-suvun jälkeläisten neuleila.
Perinteinen vauvan yllätysnuttu norjalaisella vauvanmyssyllä:


Keltainen ja lila lanka (luultavasti nallea) on kaukaa historianpuolella jämälankaa. Neuloin vuonna -92 langasta keskimmäiselle tyttärelle ensinutun, nyt 23 vuotta myöhemmin loppulangoista nuttu seuraavalle sukupolvelle!



Toisen tyttären kanssa osuttiin lankakaupan poistokopasta löytämään lanka, josta aloitin lauseen "tää olis ihan" ja tytär jatkoi siskonsa näköistä olevan! Neljä 25 gramman kerää neuloin putkeen, ei mitään ihannelankaa neuloa helmien takia neuloa, mutta tälläisen pikkutyön langasta hyvinkin neuloi. 

En etukäteen kertonut hänelle tästä ja kun tytär tuli käymään, oli hänellä juuri samanvärinen pusero päällä ja siihen tuubi istui (roikkui) oikein hyvin. Nimekseen tuubi sai HeTu, eli helmituubi:


Pikkutyttöjen sukkia virkatulla reunalla ja toiset nirkkoreuna-taitteella. Elämäni ensimmäisen tiimalasikantapään tein toiseen pariin. Periaatteessa helppo, mut tiputtelin silmukoita (tän mun näkemättömyyden takia) ja jäihän niistä jäljet ja susirumat kantapäät on. En muutenkaan niin kovin tähän kantapäähän ihastunut, taidan jatkaa eteenkinpäin sukissa sillä vanhanaikaisella kantapäällä vaan.  Josko Hellu kuitenkin huolis sukat, ainakaan näissä ei varrensuu kiristä nirkkoreunan takia ja kiristämättömyys varressa on Hellulle tärkeää.


Joulun jälkeen ompelin "karkkipusseja":


Bambeja (valkohäntäpeuroja?) asuu viereissä metsässä ja käyvät pellolla syömässä ja joskus onnistun ottamaan niistä kuvankin. Viimeksi kun Hellu ja Henkka oli meillä kolme bambia tuli pihanpuolelle syömään (omenapuita, syreenejä jne.) ihan muutaman metrin päähän ikkunasta, se oli lapsillekkin elämys ja pitkään hiljaa katseltiin bambeja.

Nämä kolme oli tälläviikolla syömässä pellolla ryhmänä ja neljäs laumasta, sarvipää söi muutaman kymmenen metrin päässä ja tarkkaili ympäristöä. Ilmeisesti havaitsi ja haistoi minut, muttei välittänyt. Tänään olivat taas syömässä pitkään melkein pihalla. Hauska näitä on seurata.


Rentouttavaa viikonloppua!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ainokainen!

Naistenpävälle sopivaa blogata pienenpienelle naiselle neulottu takki nimeltään Ainokainen:


Vauvaneulleputkihan on mammuttilassa menossa useammastakin syystä. Ensinnäkin vauvaneuleet on ihania tehdä, sehän riittäisi jo ainoaksikin syyksi. Toisekseen ne on kevyitä ja pieniä neuloa nyt kun ei käsissä jaksaisi mitään pitää, eikä niitä neuloessa tarvi paljoa tihrustella kipeillä silmillä. Kolmanneksi on ennakointia mahdollisia  tulevia pikkumammutteja varten neuloa nyt valmiiksi, jollen ole enää pysty neulomaan. Ei kait sitä syitä tarvis edes keksiä...

Takin nimi Ainokainen tulee siitä, että lankaa ostaessa perustelin (ittelle) vaaleanpnaien langan sillä, että oletettavasti ainakin yksi ainokainen tyttö jälkeläisille syntyy... 



Ainokaisen neuloin Lanetista omalla ohjeella jäälleen mallineuletta ja mittoja netistä nappaillen eri ohjeista. Jälleen takista tuli vähän reippaamman kokoinen kuin oli tarkoitus, noin 74-80 senttiselle arvelisin. Toisaalta takin malli varmaan on edukseen jo kävelevän lapsen päällä. Langasta riitti vielä alaosan pitsineuleen mallilla neulottuihin polvisukkiin. Kaikkiaan Lanetin ihanan pehmeää merinolankaa kului n. 200 grammaa ja kolmosen puikoilla neuloin. 


Yläkuvissa väri on lähempänä totuutta, eli aika voimakas "tyttöpinkki".
Aikoinaan neuloin tämän setin takkiin kauluksen, joka oli aika söpö, joten saman kauluksen neuloin tähänkin. Oon aika tyytyväinen takkiin, toivottavasti joskus tulevaisuudessa saan nähdä sen tyttärentyttären päällä... Ja täsmennykseksi vieraammille blogin lukijoille, minulla on toki jo tyttö (ja poika) lapsenlapsi. Ainokainen tyttölapsenlapsi Hellu vaan on jo iso tyttö jo, menee syksyllä kouluun, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin. Tästä tuli juuri mieleen, että taitaa näihin aikoihin tulla blogillakin jo seitsemän vuotta täyteen, Hellu täytti jo seitsemän pariviikkoa sitten ja blogin aloitin Hellun syntymän jälkeen. Huh, miten aika kiitää nopeaan!


HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pikkupöllöjä!

Vauvanvaateputken ensimmäinen setti:


Tästä nutusta oli tarkoitus tulla yksivärinen pöllöillä piristetty nuttu, muistin vihreää olevan yhden kerän enemmän mitä todellisuudessa oli ja langan riittävyyden varmistaakseni lisäsin luonnonvalkoista mukaan. Yläkuva vääristää hihojen kokoa vartalo-osuuteen nähden, oikeasti on sopusuhtainen. Ai että oli ihanaa neuloa pientä ja pehmoista työtä.

Lankana on Lanet (merinoa) lankaa kului koko settiin n. 150 grammaa ja puikot 3 mm.
Varsinaista ohjetta ei nuttuun ollut, mittoja ja kaarrokkeen kavennuksia katselin Dropsin vauvavaatteiden  ohjeista. Tarkoitus oli tehdä pienenpieni nuttu, mutta taisin taas tehdä kasvunvaraa ja koko on jossain 68 senttisen paikkeilla, luulisin.


Lisäksi tein norjalaisen vauvanmyssyn ohjeella hatun ja pikkuruiset lapaset virkatulla sydänkoristeella.

Tämä ja muut nyt tekemäni vauvaneuleet menee pieneen laatikkoon vaatehuoneeseen odottelemaan mammuttisuvun mahdollisia tulevia pikkuisia. 


Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Hei hei helmikuu!

Alkuvuoden sukka- ja käsineputkien jälkeen siirryin vauvanvaateputkeen, joista kuvattuina vasta nämä norjalaiset vauvanmyssyt puuvilla-bambulangasta:


Lisää vauvajuttuja tulevaisuudessa...

Tässä vaiheessa helmikuun neulomusten lyhyt yhteenveto:

  • Vauvan pöllösetti yht. 150g
  • 2 Tiskirättiä yht. 100g
  • Miesten villasukat 150g
  • 2 Vauvan myssyä reilu 50g
  • Miesten villasukat 150g
  • 3 kämmekkäät yht. 150g
  • 2 kämmekkäät yht. 100g
  • 2 lapaset yht. 150g
  • villasukat 100g
  • Virkattu tuubi 150g
  • Tisirätti

Yhteensä 1250 grammaa ja 18 valmista työtä.

Naistenviikon (ennen oli vaan Naistenpäivä, nyt mainostettiin naistenviikkoa...) kunniaksi kuva Soodista juuri päiväuniltaan herättyä:


Hyvää maaliskuun alkua!