sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Transformers Autobot-kännypussi ja muuta pientä!

Jotenkin juttelu Henkan kanssa aina ajautuu Transformersseihin ja usein päädytään netistäkin katselemaan kuvia niistä Pinterestistä. Viimeviikolla yhtenä iltana näin taas kävi ja jotenkin juttelu ja katseleminen päättyi siihen, että aloin vakavissani suunnitella kännykkäpussia Henkalle Autobotin naamasta (älkää kysykö multa enempää noista, Henkka sen sijaan on asiantuntija).  Alkuun tuntui aika haastavalta tehtävältä ja tuskan hiki jo meinasi tulla Henkan mentyä nukkumaan vahvassa uskossa, että aamulla olis Autobottipussi tehtynä... Ihan yhdessä yössä ei valmiiksi asti tullut, mutta niin pitkälle kuitenkin, että oli Henkka hyvin tyytyväistä poikaa aamulla herätessään. 


Ruutuvirkkauskuvion löysin netistä (tosin neulomiseen tarkoitetun), lankojen värityksen Henkka valitsi itse tietenkin. Ehkä pikkusen iso pussista tuli, mut ei kuulemma haittaa Henkkaa. Pussin suuhun ompelin vetoketjun käsin kiinni, josko puhelin pysyisi kovemmassakin vauhdissa tallessa.

Henkka on pussiin hyvin tyytyväinen ja mummi onnellinen:


Lankapussista löytyi pari afrikankukkaa, joista jatkoin pieneksi pussukaksi Hellulle. 
Siinä kulkee tarpeelliset tavarat kesämenoissa mukana. Hellullekkin meinaan kännypussin vielä ennen koulun alkua tehdä.


Aika moneen kertaan mielessäni olen päättänyt, etten tennarisukkia tee...
Taisin sit kuitenkin tehdä:


Jossain blogissa oli aika mukavantuntuinen ohje (toisella koneella bloginnimi, joten en saa nyt linkattua tähän) ja päätin sittenkin kokeilla tennarisukkien tekoa, ihan yhdet vaan, mut toiset taitaa olla tulossa...

Loppujen lopuksi ihan kivat sukat näistä tuli:


Pelliksellä  on sydän!


Aurinkoisia kesäpäiviä!

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Vähän virkkauksia, enemmän kukkia!

Sain Äitienpäivälahjaksi tytöiltä uuden kännykän. Puhelin on isokokoisen ja selkeällä näytöllä, että huononäköinen mammakin saa tekstistä selvää. Ihana lahja! Vaan sittempä koitti toissaviikolla vihdoin lämminpäivä  ja ulos piti päästä, muttei puhelin mahtunutkaan vanhaan pussukkaan. Otin sitten lankaa ja virkkuukoukun ulos mukaan ja istuin (vihdoin) pihalla virkkaamassa ja siinäpä tämä pussi sai alkunsa. Mikään ei voita  kesän ensimmäisen ulkovirkkuu/neulonta kerran tunnetta!


Viimeviikon  olin aika huonossa kunnossa ja sen mitä jaksoin virkkasin kolminkertaisesta ohuesta, vanhasta pellavalangasta kiinteitä silmukoita. Ensin työstä piti tulla laukku, vaan keskenkaiken keksinkin kasvopyyhkeen itsellein virkkata, lisäsin vain pitkille reunoille pitsimäisempää kuviota ja siinäpä pyyhe sitten olikin. Koukku oli 2,5 (kuten puhelinpussissakin) ja lanka saattoi olla samaa ikäluokkaa kuin minäkin (eli ikivanhaa). Meni muuten samanverran aikaa lankojen selvittelyyn kuin  virkkaamiseenkin, pellavan perusominaisuus kokemukseni mukaan on sotkeutuminen ja tässä kun kolme ohutta säiettä kulki, niin sotkuahan siinä riitti. Kuvassa pyyhe on jo pesty ja pyöritetty kuivausrummussa pehmentymässä ja irtoroskat poistamassa. Kyllä nyt kelpaa naamaa kuivata!


Ensimmäinen "rakastaa, ei rakasta" kukkanenkin oli jo auennut.


Akilleijoja pihassa kasvaa monenvärisiä ja ovat kerrassaan kuvauksellisia kukkia.


Vihdoin myös iirikset aloittivat kukintansa.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Takki juhannustansseihin?

Tässä ollaan menossa pellonreunaan kuvaamaan mun uutta juhannustanssitakkia.
On ollut niin kylmät ilmat, varsinkin tuulet, tätä neuloessa, niin ajattelin tämän käyvän vaikka niissä juhannustansseissa... Toivotaan kuitenkin ilmojen lämpiävän ja takki saisi odottaan syksyyn asti käyttöön pääsyä.

Muuten, tuossa takana olevan metsän reunassa kauriit rysäytteli puita nurin, ilmeisesti pelästyivät meitä. Kauriitahan meillä riittää pihalle asti muutenkin, mutta yhtenä iltana pienen pieni bambi-vauva seikkali ikkunan alla, ilmeisesti eksynyt emostaan. Eiköhän tuo kotiin löytänyt.


Tän takin neuloin aleheräteostoslangasta, Dropsin Love-lankoja, puolet alpakkaa ja kun  ihastuin alpakan pehmeyteen tän huivin kanssa (huivia olen käyttänyt sisällä nyt päivittäin sekä flunssan, että muiden vaivojen takia lämmittämässä), niin heti tiesin takin tästä langasta itselleni tekeväni.


Lankaa oli 900 g ja siitä lähdin kehittelemään takkia ylhäältä alas saumattomasti. Puikkoina jouduin käyttämään 5 mm Adeja, 6 mm olis varmasti ollut parempi, mutta mulla oli vaan 7 milliset ja ne taas oli liian isot. Ainakin on napakkaa neulosta nyt. Taakse neuloin joustinraidan, samoin sivuihin muotoilua korvaamaan. Eteen upotetut taskut, taskupussit ohutta villalankaa, niin ei taskun kohta pönöttäisi. Vaikka taitaa kyllä taskut venyä käytössä, noissa taskuissa kun on niin kiva käsiä pitää...


Ai niin, myös hihojen alaosa on resorineulosta. Takin pituus määräytyi lankamäärän mukaan ja mukavaan mittaan riittikin. Etureunan huolittelin ainaoikealla neuleella.
Mitään kiinnitystä en ainakaan vielä laittanut, sisäkäytössä tuskin kaipaa ja jos alkaa kaivata, niin laitetaan sitten.


Uskomattoman hyvin valmis takki vastaa aloittaessa ollutta mielikuvaa ja ennenkaikkea tuntuu päällä todella mukavalta, eikä  muuten kutitakkaan paljaallakaan iholla. Oikein tyytyväinen olen tähän!
Ja kun tänään kääntyi tuuli lämpimämpään ja pihalla pystyi istumaan ja virkkaamaan, niin taitaa se kesäsää olla tulossa ja takki kaappiin menossa!


Juhannustansseita Juhannusruusuun, jonka nuput ei taida kuitenkaan ehtiä avautua Juhannukseksi, vai ehtiikö?


Aurinkoista viikonloppua!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Päinvastoin sukat!

Kylmät ilmat ja kovat tuulet jatkuu, vaikka kesäkuuta jo mennään hyvää vauhtia. Kesäiset käsityöt vaihdoin lämpimämpiin ja talvisempiin toukokuun loppupuolella. Ei vaan enää innostanut virkata keveitä puuvillaisia kesäjuttuja, ehei, villasukat tuntui paljon mukavammalta ja lämpimämmältä neulottavalta. Kaiken lisäksi sain kovan, kuumeisen  flunssan viikko sitten  ja se viimeeistään vei voimien lisäksi halun kesäjuttuihin. Kuumehoureessa tikuttelin sitten paksua villatakkia, hidas on neuletahti, mutta pikkuhiljaa valmistunee...

Nuorisolle neuloin päinvastoin värityksellä sukat:


Sen  toukokuun neulomustilaston kirjaan tähän:

  • Villasukat reilu 100g
  • 2 Villasukat yht. 250g
  • Neulottu huivi 100g
  • 4 virkattua pussukkaa yht. reilu 100g
  • Virkattu huivi reilu 50g
  • Virkattu liivi reilu 400g

Yhteensä 1 kg ja 10 työtä.

Sonffin kesäulkoilukausikin vasta viikko sitten alkoi ja hiekkalaatikolla pyöriskeli onnellisena:


Hyvää viikonloppua!